lauantai 3. joulukuuta 2016

Ratsastusjousiammunta - FAQ




Ratsastusjousiammunta on ilokseni kasvanut Suomessakin hurjasti viime vuosina, ja uusia harrastajia on tullut lajin pariin paljon lisää. Hienoa!
Keräsin hiukan yleisimmin kysyttyjä kysymyksiä lajista, jos vaikka siitä olisi jollekin apua. Suomenkielistä tiivistettyä informaatiota on välillä vaikea saada. Huomaattehan että vastaukset perustuvat lähteiden lisäksi ihan vaan omiin kokemuksiini, joten älkää nyt ottako "kuin piru raamattua" vaan tässä erään innokkaan ja monesta eri tyylistä oppinsa hakeneen uteliaan jousiampujan näkemyksiä aiheesta.

Artikkelin lopussa sanastoa, lähteitä ja linkkejä.


HISTORIA

Mistä ratsastusjousiammuta on lähtöisin?
Ratsastusjousiammunta koostuu nimensä mukaisesti oikeastaan kahdesta eri lajista: ratsastuksesta ja jousiammunnasta. Lajin virallinen nimi Suomessa onkin nimenomaan ratsastusjousiammunta. (www.srji.fi) Lajin historialliset juuret kulkevat käsi kädessä tasankojen ja hevoskulttuurien mukana. Laajoilla ruohotasangoilla metsästäminen, omien alueiden puolustaminen pedoilta ja vihollisilta sekä sodankäynti olivat erilaisia kuin esimerkiksi täällä meidän tiheissä metsissä. Ratsastusjousiammunnan juuret ovatkin juuri laajojen Euraasian tasankojen metsästys- ja etenkin sodankäyntitaidoissa.


Kuva ajanlaskumme alkuajoilta; lähde Wikipedia Commons

Moni maa ja kulttuuri on yrittänyt nykymaailmassa "omia" ratsastusjousiammunnan historiaa, mutta monien tutkimusten mukaan ensimmäiset viralliset löydökset ratsastusjousiammunnasta on löydetty muinaisilta assyyrialaisilta, noin 1300 eKr. Mikä merkillisintä, näyttää vahvasti siltä he olivat oppineet taitonsa todennäköisesti vihollisiltaan Mustanmeren alueelta ensin kimmerialaisilta ja sen jälkeen laajalti tänä päivänäkin tunnetuilta skyyteiltä. Skyytit valloittivat ja levittäytyivät laajalle alueelle Euraasiassa, ja veivät mukanaan sotataitojaan. Voidaan sanoa että pelkistetty ketju kulki: kimerialaiset/skyytit- parthialaiset- hunnit- esiturkkilaiset- mongolit. Tässä ohessa se toki levisi kyseisten heimojen vaikutuksesta hyvinkin laajalle Euraasian aluetta jo ennen ajanlaskumme alkua ja aivan sen alussa.

Eivätkö inkkarit olleetkaan ensimmäisiä ratsastusjousiampujia?
Itseasiassa aika lailla viimeisimpiä, vaan ei vähäisimpiä. Intiaaniheimot oppivat jousen käytön hevosten selästä vasta 1600-luvulla jKr. Pohjois-Amerikassa ei edes ollut hevosia ennen konkistadoreja, ja siitä meni vielä sata vuotta ennen kuin alkuperäiskansat ottivat hevosen käyttöönsä. Jousiammuntahistoriaa ja taitoa heillä toki oli jo sitä ennen. Intiaanien hevoskukoistuskausi oli taidokas mutta kovin lyhyt, ja se sekä alkoi että päättyi valkoisten maahanmuuttajien ansiosta/ syystä. Intiaaneilla oli perinteisesti erittäin lyhyet ja paunamäärältään melkoisen tehokkaat jouset, joiden vetopituus saattoi olla jopa vain 22-24", mutta he metsästivät silti varsin menestyksekkäästi suurriistaa. Vetotapana heillä oli useimmiten "kolme sormea" eli periaatteessa välimerenote, jotkut heimot ampuivat ilmeisesti myös "pinch draw"lla eli nipistysotteella, mutta tämä ei passaa hurjan suuriin paunamääriin.


Mongoliampuja neljänneltä vuosisadalta, lähde Wikipedia Commons

...eikä edes Mongolit??
Monet tietävät että mongolit olivat kovia sotureita: he oppivat ratsastusjousiammuntataitonsa Euraasian muiden sotaisten kansojen valloitusretkiltä ja kehittivät siitä erittäin tehokkaan sotataidon, ja valloittivat valtavan osan tunnettua maailmaa. Mongolien jäljiltä ei ole kovin paljon peukalosuoja hautalöytöjä, ja heidän epäillään ampuneen paljolti muita sormia apuna käyttäen, vrt englanninkielisissä lähteissä ns persian release, tai saracen archery ote 23/24, jotka sopivat paremmin kylmään ilmanalaan kuin pelkästään peukkuveto. Todennäköisesti tyylejä on ollut useita.

Onko Euroopassa ollut ratsastusjousiammuntaa?
Monesti ajatellaan että ratsastusjousiammunnan juuret ovat joko kaukana Aasian aroilla tai vähintäänkin Lähi-Idässä, mutta tutkimusten valossa näyttääkin siltä että ensimmäiset jousella hevosen selästä ampuneet olivatkin itseasiassa Mustanmeren alueella, Euroopassa, sekä Euroopan ja Aasian rajan molemmin puolin. Kimerialaiset, skyytit, sarmatialaiset ja hunnit (avarit) levittäytyivät laajoille alueille pitkin Euroopan tasankoja, ja etenkin Itä-Euroopasta on löydetty melko paljon näiden heimojen historiallisia löydöksiä, myös ratsastusvälineitä ja jousiammuntaan liittyviä löydöksiä, sekä patsaita ja ruukunpalasia joissa esitetään ratsastavia sotureita.


VARUSTEET

Mitä varusteita tarvitsen?
Ratsastusjousiammuntaa harrastuksekseen havitteleva ei tarvi kummoisia varusteita alkuun. Jousi, nuoli, nuoliviine tai vaikkapa alkuun pelkkä napakka vyö jonka alle nuolet voi sujauttaa, ratsuhevonen normaaleine ratsastusvarusteineen, jonkinlainen maali kuten heinäpaali tai pahvilaatikko, paikka jossa ratsastaa turvallisesti. Sillä pääsee alkuun.

Minkälainen jousi soveltuu ratsastusjousiammuntaan parhaiten?
Ratsastusjousiammuntaan soveltuu parhaiten kevyt, lyhyehkö vastakaarijousi, joka ei ole käyttäjälleen liian raskas paunamäärältään.
Ratsastusjousiammuntaa niinkuin se klassisesti ajatellaan (ammutaan laukkaavan hevosen selästä) ei ole historian havinassa harrastettu pitkäjousilla, ja syystä. Nimensä mukaisesti pitkäjousi on pitkä, ja kömpelö hevosen selässä, usein aika painavakin. Eurooppalainen pitkäjousi sopii paremmin "tarkka-ampujalle" joka saa tähtäillä rauhassa pusikon suojista ja nasauttaa kunnon paunamäärällä nuolen vastustajan haarniskan läpi, kun taas ketterästi liikkuva ratsukko on ollut enemmänkin sarjatuli- osastoa.

Pitkiä jousia on toki käytetty myös esim Japanissa: yumi-jousi on todella pitkä, mutta lähinnä ylöspäin (ylälapa on todella paljon pidempi kuin alalapa) ja sitä käytetään tänä päivänä lähinnä kuydo- ja yabusame- seremonioissa ja näytöksissä.

Niin sanottuja "hevosjousia" (eng kirjallisuudessa horsebow, joissain suomalaisissa lähteissä näkee käytettävän sanaa ratsujousi mutta varsinainen käännös on hevosjousi) eli näitä kevyempiä, lyhyempiä ja napsakoita vastakaarijousia on muutamia eri tyyppisiä: skyytti, hunni, korealainen, turkkilainen, krimi-tataari, parthialainen, mogul (pohjois-Intiasta), persialainen... yleisimmin käytetyt tyypit ratsastusjousiampujilla ovat varmaankin osin sidoksissa myös maahan ja omaan kulttuuriin. Esimerkiksi monet unkarilaiset ampuvat hunnijousilla, joissa on melko pitkät lavat. Mongolit ampuivat skyyttityyppisellä jousella joka laajalti levinnyt koko Euraasian alueelle samoin kuten turkkilainen jousi ja sen erilaiset variaatiot. Korealaismallinen jousi on levinnyt laajalle harrastajien pariin lähinnä yleisesti myytyjen merkkien kuten Kaya ja Nomad ansiosta koska ne ovat edullisia ja helposti saatavilla, vaikkakin korealainen jousi on mallinsa perusteella tarkoitettu alunperin korealaiseen perinteiseen todella pitkän matkan pituusammuntaan eikä niinkään nopeaan ammuntaan lyhyelle matkalle (ratsastusjousiammunnassa matka on yleensä 8-15m, unkarilaisessa tyylissä jopa 50m).
Käsintehdyistä malleista turkkilainen on hyvin suosittu. Hevosjousien aatelia ovat yhdysvaltalaisen Lukas Novotnyn käsintekemät Saluki-jouset, joita saa edelleen myös sarvesta ja puusta tehtynä. Muita ratsastusjousiampujien keskuudessa suosittuja merkkejä ovat mm. Samick, Grozer, Vegh, AliBow, Styrczula, sekä Kassai. Itse maahantuomme Mihai Cozmein suunnittelemia Living Arrow jousia jotka on vartavasten ajateltu ratsastusjousiammuntaan. Lisäksi esimerkiksi lajin tämänhetkisellä mahtimaalla Turkilla (harrastajamäärän ja valtion tuen puolesta) sekä Malesialla on paljon omia pienempiä jousentekijöitä ja merkkejä.


Kuvassa esimerkkinä erilaisia jousityyppejä: skyytti, parthian, krimi-tataari, turkkilainen

Perusharrastaja pääsee hyvin alkuun melko tavallisilla hevosjousilla joiden hintaluokka on 200 euron tuntumassa, jopa 50 eurolla saa junioreille tarkoitettuja ensijousia esim Snake-jousia joita meilläkin on verkkokaupassa (www.coz.fi) - käsintehtyjen jousien hinta on helposti tuhannen euron molemmin puolin, tai vähintäänkin 500-600 euroa vaatimattomammissa merkeissä. Jokaiselle löytyy omat mieltymyksensä ja suosikkijousi; aluksi kannattaa kokeilla muiden jousia ja ostaa melko edullinen perusjousi; myös sen takia että sitä joutuu todennäköisesti vaihtamaan jossain vaiheessa jo paunamäärienkin puitteissa (alkuun helpompi harjoitella kevyellä paunamäärällä). Keskiaikamarkkinoiden yms kaikkein halvimpia jousia ei silti ehkä kannata ostaa jos aikoo oikeasti harjoitella; harjoitteluinto hyytyy jos jousi on aika laiskana ja kovalla rekyylillä epämiellyttävä ampua.


Mitä tarkoittaa "jousen paunat"?
Jousen vetojäykkyys ilmaistaan paunoina tietyssä vetopituudessa, esimerkkinä yksi oma jouseni #37 / 28" joka tarkoittaa suomeksi 37 paunan vetojäykkyys 28 tuuman vedossa. Ratsastusjousiammunnassa ei kannata valita liian jäykkää jousta etenkään aloitusvaiheessa, jotta harjoittelu säilyy mielekkäänä eikä ampuja ala käyttää vääriä lihaksia liian kovan jousen vetämiseen. Aika sopiva paunamäärä naisilla alkuun on noin 30, miehillä noin 35-40 paunaa. Paunamäärää voi kasvattaa ostamalla tehokkaamman jousen sitten tekniikan ja voiman kehittyessä. Jos jousi on liian raskas, sillä ei jaksa ampua ja alkaa käyttää vääriä lihaksia, tai jos se on liian lerppu, saattaa alkaa vetää "yli" (vetopituus ei ole maksimipituus mitä jaksaa joustaan repiä, vaan ankkuripisteen paikka riippuen tekniikasta). Jos tuntuu että haluaa vetää aivan hurjan pitkälle (=vie enemmän aikaa, voi olla siten myös hiukan tehotonta) jonnekin korvan taa, jousi pitää valita tämän mukaan. Monissa lyhyissä hevosjousissa maksimiveto on 29-30" tietämissä, ja tehot saa usein irti jo 28" vedolla. Toinen vaihtoehto on lisätä jousen paunamäärää jolloin vetopituus tulee ikäänkuin seinänä vastaan luonnostaan kullekin sopivassa kohdassa, jolloin jo tekeekin mieli laukaista. Tärkeintä on mätsätä jousen ominaisuudet omaan makuun eikä yrittää pakottaa välinettä johonkin, johon se ei oikein sovellu.


Minkälaisia nuolia olisi hyvä ostaa?
Jokaisella on omat mieltymyksensä nuolten suhteen, mutta helpoimmalla pääsee jos ostaa perus hiilikuitunuolia, jotka kestävät säänvaihteluita. Jos ampuu ohi taulusta ja hukkaa nuolensa, sillä voi tuurilla ampua vielä vuodenkin päästä jos löytää nuolen mättään sisältä. Kärki voi vähän ruostua ja sulat kärsiä mutta nuoliputki on ehjä. Jotkut vannovat puunuolten nimeen ja niitä voi suhteellisen helposti valmistaa itsekin, mutta osumatarkkuus kärsii samassa suhteessa tekijän taitojen tai nuolten teon kokemuksen kanssa, joten homma voi olla hiukan turhauttavaakin. Puunuolet ovat toki autenttisia ja niissä voi olla hauska ammuntatuntuma puunokkeineen (voi väsätä myös sarvesta), mutta tänä päivänä valtaosa harrastajista ampuu hiilikuitunuolilla joissa on muoviset nokit. Nokkeja on eri kokoisia ja mallisia, tänä päivänä tosi suosittuja ovat mm Koç- nokit, Vermil nokit sekä Arizona Z jotka ovat molemmat melko isoja ja helppo tuntea kädessä sokkonokitusta ajatellen.
Nuolia voi ostaa kätevästi nettikaupoista, esimerkiksi Easton ja Gold Tip ovat tunnettuja hyviä merkkejä. (Meillä on myös custom-nuolia saatavilla.)


Miten valitsen nuolten sulituksen, pituuden, jäykkyyden ja kärjen?
Jos innokas lukija on päässyt jo siihen vaiheeseen, että jokin nettikauppa on avattuna selaimeen ja sopivat nuolet bongattu, seuraava kysymys tuleekin sitten vaihtoehdoista. Perus sulitus on yleesä 4 tuuman luonnonsulat, kovin lähelle nokkia niitä ei kannata pyytää liimaamaan (nuolet kasataan nettikaupan pitäjän avustuksella, sen voi tehdä itsekin mutta suosittelen alkuun valmiita nuolia) koska ratsastusjousiammunnassa on parempi jättää hiukan tilaa nokin ja sulituksen väliin. Ne etenkin joidenkin turkkilaisten suosimat nuolet joissa sulat alkavat heti nokista, on tarkoitettu maasta käsin pituusammuntaan, ja sulitus on muutenkin erilainen. Sulkia on yleesä 3, ja niiden värit voi yleensä valita itse. Ratsastusjousiampuja voi ottaa sulat samanvärisinä, ns kukkosulalla eri yhdellä erivärisellä sulalla ei ole juurikaan merkitystä, koska nopeasti selästä ampuessa ei joka tapauksessakaan ehdi katsoa miten päin nuoli asetetaan jänteelle sulkiin nähden. Tästä syystä itse käännämme nokkeja 90 astetta, jolloin kummin päin vain asettaessa tulee sama pieni vaikutus sulista, eikä asialla ole täten suurta merkitystä. Ratsastusjousiammunnassa tulisi harjoitella sokkona nokitusta, ts katse pysyy maalissa ja nokitus tapahtuu näppituntumalla.
Tämän saman seikan vuoksi hiukan isommat nokit ovat parempia nopeassa ja varmassa nokituksessa kuin kovin pienet. Nokkeja on hyvä avata pihdeillä sen verran, että ne eivät tartu jänteeseen kiinni liian tiukasti, jolloin hassuun kohtaan nokittaessa tilannetta voi vielä korjata. Liian tiukat nokit myös repivät ns "servingin" nopeasti hajalle.

Nuolien jäykkyys (englanniksi spine) ilmaistaan luvuilla (esim 350-600), niin päin, että mitä isompi luku sitä "löysempi" nuoli. Urheilutauluammunnassa oikeakätiset ampuvat asettamalla nuolen jousen vasemmalle puolelle jolloin niin kutsuttu archers paradox (google, löytyy paljon infoa ja videoita) vaikuttaa olennaisesti nuolen jäykkyyden valintaan. Ratsastusjousiammunnassa taulut eivät ole sadan metrin päässä, ja valtaosa ratsastusjousiampujista ampuu jousen oikealta puolelta, jolloin nuoli ei lähde niin helposti kaartamaan laukaisun yhteydessä oli spine mikä hyvänsä. Jos ratsastusjousiampuja käyttää ns. military tekniikkaa, joka poikeaa voimakkaasti urheilutauluammunnasta (tästä lisää jäljempänä) hän saa samoilla jousen paunamäärillä niin paljon tehoja laukaisuun että kovin lerput nuolet voivat jopa hajota kärjen läheltä tauluun ja etenkin kiveen, puuhun tms osuessaan. Siksi military-tekniikkaa käyttävä ratsastusjousiampuja voi tarvita jäykemmät nuolet, kuin esimerkiksi tauluammuntatyylillä ampuva. Perusjäykkyys joka sopii aika monelle on 500. Siitä on hyvä lähteä.

Ratsastusjousiampuja ei tarvi nuoliinsa metsästyskärkiä ellei hän metsästä ja sihti ole jo niin hyvä että metsälle voi lähteä; tavalliset taulukärjet riittävät. Esimerkiksi 100 grainin taulukärki sopii melkein kaikkiin nuoliin. Sen lisäksi hän voi ottaa "irtona" muutamia blunttikärkiä, jotka voi ruuvata taulukärkien tilalle, jos haluaa ampua Qabaqia (ylöspäin, maali 8-9 metrin korkeudessa tolpan päässä).

Nuolten pituus on hiukan makuasia: mitään konkreettista hyötyä ei tule jos nuolet ovat aivan liian pitkiä. Oman vetopituuden mittaiset nuolet eivät häiritse nuoliviinessä ja niitä on helpompi käsitellä. Liian lyhytkään nuoli ei saa toki olla jotta ampuja ei vahingossa vedä nuolta yli. Aika sopiva alkuun on oma vetopituus (joka siis riippuu paljolti käytettävästä jousesta sekä omasta mausta) + noin tuuma.


Nuolia ja viineitä kas siinä monenlaista. Kuva Mihai Cozmei

Nuoliviine, mikääää?
Nuoliviineeksi kutsutaan useimmiten nahasta tehtyä "koteloa" jossa nuolia säilytetään. Viineitä on lukuisasti eri tyyppisiä: turkkilais-korealainen, persialainen, skyytti, egyptiläinen, selkäviine, ja näiden välimuotoja ja ampujien omia innovaatioita ja virityksiä. Jotkut vetävät nuolet vyöltä, jotkut jopa saappaan varresta.

Eri viinetyypit antavat erilaisia mahdollisuuksia.
Turkkilaisessa viineessä nuolet sojottavat taaksepäin eivätkä ole ratsastajan tiellä, mutta tämä viinetyyppi on hitain käytössä, koska ratsastaja joutuu ottamaan kiinni nuolen putkesta eikä nokista ja tekemään usean nopean liikkeen kädellään. Tämä viinetyyppi on silti yhä suosituin.
Persialainen viine on oikeakätisellä ampujalla oikealla puolella, reiden päällä ja nokit osoittavat eteen-ylöspäin melko matalalla, niin että hän saa kiinni suoraan nokista. Nuolet eivät ole ratsastajan tiellä, ja viinetyyppi on asteen nopeampi kuin turkkilainen, mutta edelleen ampujalla on melko pitkä matka nokista jänteelle. Suosittu malli monessa maassa.
Skyyttiviine on tällä hetkellä tosi suosittu malli; se on helppo valmistaa; oikeakätinen ampuja virittää viineen vasemmalle puolelle, niin että nokit suuntaavat eteen-ylös. Jotkut ratsastajat pitävät viinettä aika alhaalla, osa hiukan ylempänä. Skyyttiviine on taas asteen nopeampi, mutta vaarana on että nokit tarttuvat hevosen harjaan ja liikerata nuolta ottaessa voi häiritä ratsastajan tasapainoa, sekä pitkänä versiona se helposti läpsäisee hevosta takapuoleen kun kääntyy backshottiin.
Egyptiläistyyppisessä viineessä oikeakätinen ampuja voi ottaa kiinni nokista oikealta puolelta ylhäältä - tämä viinetyyppi on aika nopea. Lyhin matka nokista jänteelle. Haittapuolena nokit lähellä omaa ylävartaloa, se voi tuntua kokemattomasta vaaralliselta ja toki ollakin. Ei ehkä paras viine aloittelijalle, mutta ylivoimaisesti nopein.


Turkkilaistyyppinen viine, kuva Anni Jauhiainen

Jotkut suosivat edelleen maasta hissuksiin ampuessa hyvin toimivaa kotelomaista selkäviinettä myös ratsain, mutta yleensä kerran kokeiltuaan ihmiset luopuvat ajatuksesta. Nuolet heiluvat kotelossa ja liikerata nokitukseen on vähintäänkin erikoinen. Intiaanitkaan eivät nähtävästi käyttäneet selkäviinettä varsinaisessa metsästyksessä tai taistelussa, vaan lähinnä kuljettivat kamppeitaan selässä taipaleiden välillä, koska heillä ei ollut käytössään satuloita. Ilman satulaa ratsastessa ei halua hirveästi tavaraa läpsimään hevosta kyljille ja haittaamaan omaa tasapainoa. Monet intiaanit vetivät nuolet vyöltä (vastaa käytännössä skyyttiviinettä asettelultaan). Selkäviinestä on silti mahdollista saada erittäin toimiva, mutta se vaatii pientä näppäryyttä stabiloida nuolet ja säätää selkäviineen kulmaa, jolloin käsivarren liike nuoleen tarttuessa olisi luonteva. (Vrt Mihai Cozmei voitti 2017 Euroopan Mestaruuden spesiaalia selkäviinettä käyttäen).

Lisäksi Mihai on suunnitellut (nämä kaikki muut vuosien varrella läpikäytyään: hän alkoi itseasiassa käyttää ensimmäisenä skyyttityyppistä viinettä joka sitten levisi hyvin suosituksi) ns "sword quiver" viineen jonka nimi tulee siitä että nuolet otetaan viineestä kuin miekka tupesta; tämä voi olla joko oikealla tai vasemmalla puolella. Ei osu hevoseen, pysyy takanasti paikoillaan. Tästä uudempana updatena "the last quiver" joka muuten sama ja yleensä vasemmalla, mutta nuolet irtoavat todella nopeasti viinestä vedettässä joka tekee siitä hyvin tehokkaan nopeaan ammuntaan.

Todella isot ja kömpelöt selkäviineet joihin mahtuu jopa 50 nuolta olivat käytössä historian saatossa pääosin matkaamista varten. Myös satulaan kiinnitettävät viineet olivat lähinnä samaan tarkoitukseen. Vrt tilanne, jossa putoat hevosen selästä taistelussa ja karkaava hevonen vie mukanaan kaikki nuolet... shit.


Egyptiläistyyppinen viine, kuva Mihai Cozmei


Selkäviine, kuva Katariina Cozmei

Käytit mitä viinetyyppiä hyvänsä, tai muokkaat olemassa olevista omasi (esim itse ammun nyt oikean puolen "sword quiverilla)) varmistu etteivät nuolet lentele ratsastaessa tiehensä, ja nokitusta helpottaa jos jokaiselle nuolelle on jollain tavalla oma lokero tai kolo, niin että voit ottaa jokaisen nuolen yksitellen. Lisäksi on hyvä varmistaa ettei viine osu hevoseen edes taaksepäin vartaloa kiertäessä back shottia varten, eikä etenkään läiski sitä vauhdissa. Itse en uskalla suosia viinetyyppejä joissa nuolen terävät kärjet jäävät suojaamatta, mutta maasta ammuntaan sopii melkein mikä viine hyvänsä. Uutena mallina Mihai innovoi "the last quiverin" joka näyttää periaatteessa skyyttiviineeltä mutta on nostettu vaakatasoon jolloin se ei häiritse hevosta millään tavalla myöskään backshotisa.


Sword Quiver, kuva Mihai Cozmei


TEKNIIKKA

Ratsastusjousiammuntatekniikoita on hyvin paljon eri tyyppisiä: erilaisia historiallisia tekniikoita sekä moderni urheilutekniikka.

Kolmella sormella vai peukulla?
Erilaisia veto- ja laukaisuotteita on melkoinen määrä, mutta käsitellään tässä muutamaa päätyyppiä: ns välimeren ote eli 3 sormea, peukalo-ote ja ns persialainen ote sekä bonarina slaavi.
Välimeren ote on käytetyin tekniikka tauluammunnassa, ja tällöin yleensä ammutaan vasemmalta puolelta jousta (oikeakätiset). Tähtäys tapahtuu tällöin nuolta pitkin. Kuten aiemmin jo tuli puheeksi, tällöin ampujan nuoli altistuu enemmän jousiampujan paradoksille, ja nuolen otto viinestä ja nokittaminen eli nokin asettaminen jänteelle on asteen haastavampaa jos se pitää tehdä hevosen selästä. Perinteisessä urheilutauluammunnassa ei ole samanlaista aikarajaa, vaan ampuja voi kaikessa rauhassa ottaa seuraavan nuolen viinestä ja laittaa sen jänteelle; tällöin ei ole suurtakaan väliä jos nokitustekniikka ei ole kovin sujuva. Laukkaavan hevosen selästä tilanne muuttuu. Hevosen liike, ilmavirta jne hankaloittavat asiaa jos nuoli pitää viineestä oton jälkeen sujuttaa joko jänteen ja jousen välistä vasemmalle puolelle, tai jänteen yli vasemmalle puolelle, ja nokittaa siitä. Lisäksi hevosen vauhti vaikuttaa siihen että nuoli haluaa lähteä lepattamaan vasemmalle, eikä sitä varsinaisesti estä mikään lähteämästä sinne, koska nuolta ei voi jäädä pitelemään etusormella ellei halua päästä sormestaan eroon.

Välimeren ote yhdistettynä jousen vasemmalta puolelta ampumiseen nimenomaan ratsastusjousiammunnassa on suosiossa lähinnä Euroopassa ja sielläkin lähinnä Unkarissa, Ranskassa ja Saksassa mestari Kassain vaikutuksesta. Unkarilaiseen tyyliin kuuluu laukata hyvinkin hitaasti (nuoli ei lähde niin helposti irtoamaan jousesta vasemmalle) eikä nuolia oteta viinestä, vaan ne pidetään viuhkana jousikädessä nokit ylöspäin. Koska jousikädessä on kasa nuolia (jopa 12) grippi jousesta ei ole kovin vahva ja jousen paunamäärä ei voi olla kovin suuri; tyyliin kuuluukin usein ampua aika kevyillä, jopa reilusti 20 paunaisilla jousilla. Tämän tekniikan taitajat kuten tietysti etenkin tekniikan luoja Lajos Kassai ovat hyvinkin taitavia, mutta tämä tyyli sopii parhaiten unkarilaiseen rataan tai vähintäänkin aika hitaaseen laukkaan.

Peukalolaukaisu ei toimi jos nuoli on jousen vasemmalla puolella. Jospa siis ampuu vasemmalta puolelta jousta, kannattaakin ampua välimerenotteella. Historiankirjoissa ei kuitenkaan ole todisteita, että mikään porukka olisi ampunut jousen vasemmalta puolelta. Suurin osa ratsastusjousiampujista kuitenkin käyttää tänä päivänä tekniikkaa, jossa nuoli sijoitetaan jousen oikealle puolelle (myös lyhin matka viinestä ja vähiten eri liikeratoja), ja veto ja laukaisu tapahtuu peukalolla. Tämä tyyli on ja on ollut laajalti käytössä koko Aasiassa. Kovapaunaisilla jousilla ampuessa peukalon suojana on käytetty nahasta, sarvesta, luusta, puusta tai metallista tehtyä "peukalorengasta" mutta tänä päivänä suurin osa käyttää nahan palaa tai arkisesti sähköteippiä peukkunsa suojana. Kevyillä jousilla suojaaminen ei välttämättä ole edes tarpeen vaan peukalon iho tottuu ampumiseen harjoittelun jatkuessa. Historian saatossa nahkainen on todennäköisesti ollut yleisin; metallisen tai sarvisen täytyy olla juuri sopiva, ja sormet muuttavat hiukan paksuuttaan lämpötilan jne mukaan. Nahkainen on sen sijana elävä joustava materiaali ja helposti saatavilla ja uusittavissa. Nahkaisia ei vaan toki ole säilynyt yhtä paljoa, johtuen orgaanisen materiaalin hajoavuudesta verrattuna metalliin.

Kolmas variaatio on persialainen ote, joka on ikäänkuin välimalli näistä kahdesta. Jälleen nuoli sijoitetaan jousen oikealle puolelle (oikeakätisillä). Persialaisessa otteessa etusormi ja nimetön vetävät jännettä, peukku ja etusormi avustavat. Persialaisessa otteessa on enemmän muuttujia kuin peukalo-otteessa, mutta se on vahva ja tukeva ote, joka tulee monilta luonnostaan. Tästä versiona ns slaaviote, joka ei itseasiassa nimestään huolimatta viittaa slaaveihin kuten persialainenkaan ei välttämättä persiaan, vaan sana on jäänyt terminologiaan muutoin. Jossain vaiheessa esim saraseenit ja ottomanit kuvailivat liki kaikkia pohjoisia soturikansoja "slaaveiksi" ja tämä ote tarkoitti siis käytännössä "pohjoista otetta". Ote on melkein sama kuin persialaisessa, mutta jännettä vetää kaikki kolme sormea: keskisormi nimetön ja pikkurilli: etusormi painaa nuolta kevyesti jousta vasten, peukku vetätyy ulos koko hommasta. Nämä kaksi sopivat hyvin kylmiin oloihin, koska veto ei ole pelkästään yhden sormen varassa.

Suosittelenkin opettelemaan jonkin ylläolevista selkeistä otteista jos alkaa tässä vaiheessa opetella ratsastusjousiammuntaa - moni aloittaa maasta-ammunnan ensin välimeren otteella perinteisen tauluammunnan tapaan ja vaihtaa myöhemmin yllä mainitsemistani syistä.


Tälleen hienosti sitä on itsekin aloitettu. Kolmella sormella, liian kovapaunaisella pitkäjousella, puunuolilla, ja nuoli jousen vasemmalla puolella... :D Kuva Johanna Mäkynen


Mistä tiedän oman vetopituuteni?
Oma vetopituus on paras tarkistaa omalta opettajalta, sillä se riippuu käytettävästä tekniikkasuunnasta, jousesta (jokaisella jousellakin on oma maksimivetopituus!), nuolista sekä ampujan anatomiasta. Esim: oma vetopituuteni on käsivarteni mitta kainalosta etusormen kärkeen, 68 cm. Käyttämässäni tekniikassa ns ankkuripisteeni on alaleuassani, ts nyrkki koskettaa ankkuripistettä. Selästä ankkuripistettä ei voi samalla tavalla käyttää vaan puhutaan kelluvasta ankkurista, mutta vetopituus on hyvä yrittää säilyttää samana. Käyttämäni nuolet ovat 70 senttiä pitkiä, koska käyttämäni viinetyyppi suosii nuolia mitkä eivät ole liian pitkiä käyttööni. Jos taas ampuisin pitkävetoisella jousella jonka tehot saa irti vasta 32 tuumassa, joutuisin vaihtamaan sekä viinetyyppiä että tekniikkaa. You see, monta eri muuttujaa. Oma opettaja on tässä hyvä apu. Aloittelijan kannattaa ottaa mieluummin ihan hiukan pidemmät nuolet kuin oma vetopituus, ettei vahingossa vedä nuolta yli, mutta ihan ylipitkistä nuolista ei ole mitään varsinaista hyötyä. Ns. sporttityylissä suositaan pitkää vetoa kevyellä jousella ja ns soturityylissä kovempia paunamääriä, dynaamisempia jousia ja lyhyempää vetoa.


Staattinen vai dynaaminen ammunta-asento?
Ratsastusjousiampujankin tulee harjoitella ammuntaa maasta mahdollisimman paljon. Maasta käsin harjoitellessa ampuma-asento riippuu käytettävästä tyylistä: pääosin joko aika staattinen sporttityyli eli käytännössä tauluammunta-asento tai ns military-tekniikka. Tauluammuntaa enemmän muistuttavassa tekniikassa paino on haara-asennossa olevien jalkojen kantaosalla tai koko jalalla, ja kylki on käännettynä kohti taulua. Kehon asento ei muutu juurikaan vetäessä ja laukaisussa. Tekniikka on miellyttävän yksinkertainen ja melko helppo omaksua, koska siinä on vähän muuttujia.

Toinen käytetty tekniikka on military tekniikka eli kansankielessä soturityyli, jossa koko keho toimii jousen vahvistimena ja jatkeena. Asento muistuttaa enemmän itsepuolustuslajeissa tai esim nyrkkeilyssä käytettyä perusasentoa, jolloin keho on hiukan venytetty ylöspäin, paino enemmän jalkaterän etuosassa kuin kannalla, ja ajatus siitä että keho on enemmän kissa kuin norsu. Military tekniikassa ampuja käyttää koko kehoaan jousen vetämiseen ja pitää kiinni jousen kahvasta hiukan eri tavalla, jolloin laukaisua seuraa automaattisesti khatra, nuolen seuraaminen. Tekniikka ei ole luonnollisestikaan niin helppo omaksua, mutta antaa paljon enemmän voimaa ja fokusta ammuntaan, sekä aika harvalla tällä tyylillä ampuvalla on kehollisia ongelmia koska koko keho osallistuu jousen vetämiseen. Ensin mainittu suosittu samoissa maissa joissa välimerenote, toinen muualla, etenkin Aasiassa.

Lopulta nämä ovat aivan täysin makuasioita :D Oikein hyvä ampuja hallitsee molemmat, ja useinhan tyyli on itseasiassa jotain näiden kahden väliltä, tai näiden kahden kombinaatio. Monta tietä vie Roomaan!


Eri tyylejä voi mittaroida mm kronometrin avulla, joka mittaa nuolen lähtönopeutta.


HEVONEN

No se hevonen. Sekin on aika olennainen :D

Minkälainen hevonen sopii ratsastusjousiammuntaan?
Ideaali hevonen tähän lajiin on pitkähermoinen, tasalaukkainen, ei kovin säikky. Muuten rodulla ei ole väliä, mutta toki jos hevoselle laukkaaminen on rodun takia vaikeaa, voi olla kyllä ampuminenkin sellaisesta metkasta laukasta. Varsinainen ratsastusjousiammunta tapahtuu laukassa, sikäli askellajin laadulla on merkitystä.

Ratsastusjousiammunnassa ratsastajan tulee uskaltaa päästää irti ohjista ampuakseen, joten helpointa on aloittaa hevosella joka ei ole kovin villi ja virmakka, eikä ehkä ihan raketinnopeakaan. Kisoissa rata on usein esim 90 metriä pitkä ja Aasian kisoissa (WHAF) maksimiaika tällöin 9-10 sekuntia; Euroopan kisoissa on eri säännöt (IHAA) ja samalla radalla maksimiaika voi olla jopa 16 sekuntia, yleensä 14. 9 sekunnin kohdalla täällä on aikaleikkuri eli ratsastaja ei saa enempää aikabonuksia vaikka osuisi joka tauluun 7 sekunnissa; Aasian kisoissa on siis sama maksimiaika kuin täällä minimiaika. Täällä ei siis joka tapauksessakaan kannata treenata omastaan tuulennopeaa, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Toisaalta moni hevonen on luonnostaan aika nopea, ja taistelemalla vauhdista saa hevosen vain inhoamaan koko hommaa. Oman kokemukseni mukaan mikä tahansa heppa jonka hermo kestää radalla laukkaamisen ilman käsiä ja nuolen osuman tauluun PAM, kelpaa!


Pitääkö hevonen opettaa lajiin?
Ehdottomasti pitää. Vähintäänkin siedättää se jouseen, nuoliin, sulkien rapinaan, nuolen osumiseen tauluun. Ammun itse aina aluksi maahan hevosen viereltä, sitten selästä paikalla seisten, ravista ja laukasta, edelleen maahan. Vasta kun tämä on hevoselle aivan okei, ammun maasta tauluun. Perus siedätystä. Jos koet ettet itse ole kykenevä opettamaan hevoselle ratsastusjousiammunnan alkeita, ota yhteyttä paikkakuntasi muihin ratsastusjouskarityyppeihin :) Ehdottomasti vältettävä hevosen säikyttämistä ja pahoja kokemuksia, mutta liian varovaiseksikaan ei kannata heittäytyä.

Blogiteksti hevosen opettamisesta lajiin:



Tällä mustilla ei oltu koskaan ammuttu selästä, mutta nyt on... Elokuvan kuvauksissa Romaniassa, kuva Vasile Lupasc

Tarvitseeko hevonen jotain erikoisia varusteita?
Hevosen normaalit ratsastusvarusteet riittävät. Itse käytän lisäksi suojia jaloissa koska vauhtia voi joskus olla reippaastikin. Lisäksi käytän usein myös historiallista satulaa imitoivaa satulanpäällistä, jonka voi laittaa jo hevosella olevan sopivan satulan päälle; se on matkustellessa kätevä, kun ei voi tietää minkälaisen lätkäsatulan saa kisoissa. Ulkomaisissa ja osin myös kotimaisissa kisoissa kisataan siis kisajärjestän tarjoamalla hevosella. Kotona minulla on koulu- ja estepenkin lisäksi myös lännensatula ja portugalilainen härkätaistelusatula, joista molemmista on oikein kiva ampua kovemmastakin vauhdista. Monet tykkäävät myös australialaisesta satulasta, mutta ihan perus koulu- tai estesatula käy hyvin. Tärkeintä on, että se sopii hevoselle eikä häiritse sen liikettä tai lähde valumaan vauhdissa.

Tarvitseeko minun treenata hevosella jotain tiettyä ennen ampumisen aloittamista?
Ei ole yhtään huono asia, jos hevosellasi on hyvä kaasu jarru... toki muutenkaan. Lisäksi on hyvä harjoitella omaa kehonhallintaa niin, että uskaltaa mennä ravia ja laukkaa kevyessä istunnassa ilman käsiä, ennen kuin yrittää ampua selästä, ja että ohjien päästäminen on hevoselle ok.


TURVALLISUUSNÄKÖKULMIA

* Huomaathan, että jopa 20 paunainen vastakaarijousi on TAPPAVA ASE. Älä koskaan pelleile sen kanssa niin että voit vahingoittaa hevostasi, itseäsi tai muita.

* Tarkista aina varusteesi ennen kuin ammut. Ovatko nuolet ehjät? Rikkinäisiä nuolia ei pidä käyttää; hiilikuitusäle kädessä ei ole leikin asia. Hoida joustasi, älä jätä sitä tulikuumaan autoon kesällä, kaatosateeseen, turhan päiten jänteellä pidettynä koko päiväksi, eikä ehkä kannata ampua heti lämpimästä sisältä otetulla jousella 15 asteen pakkasessa vaan antaa materiaalien ensin adaptoitua lämpötilan vaihdokseen. Vastakaarijousen ylälapaa kannattaa säännöllisesti kääntää vastakkaiseen suuntaan ettei ylälapa ala vääntyä ja jousi heittää itseään pois jänteeltä ampuessa. Tarkista aina että jänne kulkee keskellä lapoja, ja korjaa tarvittaessa. Älä ammu rikkinäisellä jänteellä, joka on vaarassa rispaantua poikki.

* Tarkista ja varmista aina ampumissuunta ja maalin tausta. Älä koskaan ammu suuntaan jossa voit vahingoittaa muita ihmisiä tai eläimiä, jos et osukaan tauluun tai nuoli kimpoaa vaikkapa maalitelineestä.

* Varmista että hevosesi on okei kaikkien käyttämiesi välineiden ja varusteiden kanssa. Varmista että käyttämäsi ratsastuspohja on hevosellesi turvallinen ja sopeuta treenivauhtisi pohjan kunnon mukaan. Ts ei kiitolaukkaa möykkypellolla, eihän.


Joo, ei näin. Nuoli etusormeen luuhun asti.


RATSASTUSJOUSIAMMUNTA SUOMESSA?

Meitä alkaa olla monta! Tervetuloa iloiseen joukkoomme Suomen Ratsastusjousiampujain Liittoon. SRJL ja sen alaseurat EMAC ja ESRAJA järjestävät kisoja, harjoituksia ja kursseja ympäri Suomen.
Itse toimin SRJL:n puheenjohtajana sekä EMACin (Equestrian Martial Arts Club) varapj:nä ja aluejärjestön Warriors of Westin moottorina täällä Lounais-Suomessa, ja kierrän pitkin Suomea sekä maailmaa mieheni Mihai Cozmein kanssa, joka on lajin maailmanmestari vuodelta 2014, Euroopan mestari 2017 ja opettanut lajia ammatikseen vuodesta 1998 useassa eri maassa. Vastaan mielelläni kysymyksiin ja autan alkuun, laitelkaa rohkeasti viestiä :)



SANASTOA:

*Pauna -käytetään jousen voimakkuuden ja vetovastuksen ilmaisussa.
*Vetopituus -Jousen yhteydessä pituus johon jousta voi maksimissaan vetää, tai ampujan kohdalla se pituus johon jännettä vetää.
*Viine -nuolikotelo
*Vastakaarijousi -jousityyppi, jossa jousi ei ole D kirjaimen mallinen vaan siinä on vastakaaret antamassa lisää vauhtia ja voimaa. Yleisimmin käytetty jousityyppi ratsastusjousiammunnassa. Tehdään usein laminoimalla.
*Pitkäjousi -historiallinen jousityyppi, joka voidaan tehdä pelkästä puusta. Käytetty sotajousena lähinnä maasta.
*Ankkuripiste -Termi jota käytetään kuvaamaan kohtaa, johon jousiampuja vetää ja hetkeksi lukitsee kätensä ennen laukaisua (pyrkimys että olisi aina sama)
*Välimerenote -veto- ja laukaisuote jossa jännettä vedetään kolmella sormella.
*Peukalo-ote -jännettä vedetään peukalolla, jonka etusormi lukitsee. Muut sormet kiinni nyrkissä.
*Persialainen ote -keskisormi ja nimetön vetää, peukku avustaa, etusormi ohjaa.
*Urheilutauluammunta -kisaversio jousiammunassa jossa ei ole merkitystä muilla attribuuteilla kuin osumatarkkuudella.
*Nokki -nuolen pää jossa kolo jänteelle.
*Nokinpaikka -merkki jousen jänteellä, johon nokki asettuu; ylä- tai alapuolelle.
*Nokitus -nuolen nokin laitto jänteelle
*Serving -punos jänteessä, jonka päälle myös nokinpaikka laitetaan.
*Lapa, Ylälapa, alalapa -jousen osia (kirjallisuudessa myös Siah)
*Kärki (nuoli) -metalliosa nuolen päässä. Taulukärki yleisin. Leikkaavaa kärkeä käytetään metsästyksessä, kumista esim Qabaq-radalla.
*Varsi (nuoli) -nuolen varsiosa, tehty yleisimmin hiilikuidusta tai puusta. Myös alumiinisia.
*Sulat (nuoli) -ratsastusjousiammunnassa yleensä luonnonsulista tehdyt, tauluammunnassa voivat olla myös kumia tai muovia.
*Nuolen jäykkyys, spine -kuvaa nuolen taipuisuutta. Ilmoitetaan usein esim luvuin 350-600. Mitä pienempi luku sitä jäykempi nuoli.


LINKKEJÄ:

Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto
Equestrian Martial Arts Club
IHAA
WHAF
COZ verkkokauppa
Rautaportti
Sherwood Shop


LÄHTEITÄ:

Ancient Encyclopedia
Scythians in Wikipedia

Kirjat:
Horseback Archery: Claire & Dan Sawyer
The Amazons: Adrienne Mayor
Saracen Archery
Haastatteluja

LISÄKYSYMYKSIÄ KOMMENTTEIHIN! Yritän vastailla parhaani mukaan


Katariina Cozmei


4 kommenttia:

Camilla kirjoitti...

Moi Kata, muistanet minut? Jos ei heti aukea niin ploki. Anyway osuvaan aikaan perusinfo jousiammunnasta, juuri saaman päivänä (3.12) pääsin ekakertaa kokeilemaan! Monen epäonnivuoden jälkeen alla nyt pretamma, joka ei ihan tykännyt jousen kolinasta, tai eniten ei "liukuäänestä" siuh-suih kun nuoli luisui jousta vasten asemoidessa. Hän ravata halusi karkuun, joten pitkään taluttaja. Lopussa käyntiä pari x omillani, mutta _ihan_ laukkaan asti ei päästy, kun tuli tunti täyteen. Ehkä ensi kerralla (jos vielä osun kohdalle kun järkätään). Hyviä kuvia ei ole mutta todiste silti (oli kylmä!) Muut muuten laukkas, pomminvarma länkkäheppa ja parellipystyynkuollut connis. Vaikka ekakertalaisia. Terkkuja vaan sinne!

Kata kirjoitti...

Moikka! Ihan mahtavaa että sinäkin innostuit tähän mukaan :D Hauskoja treenejä!!

Kata kirjoitti...

PS Seuraavaksi sitten sama naistensatulalla... :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kattavasta koonnista ja alustuksesta aiheeseen 😊 Harmillisesti suurin osa kuvista ei vain jostain syystä näy. Olisiko tätä mahdollista korjata, niin saisi tekstille heti visuaalisen vastineen?

Lisäksi kysymys terminologiasta - nuolikotelo suomenkielessä on ymmärtääkseni kaikissa jousilajeissa yleisesti ja historiallisesti ollut nuoliviini. Mielenkiinnosta kysyisinkin, mistä tulee tämä käyttämäsi muoto viine/viinee?