lauantai 31. joulukuuta 2016

Kertomuksia Malesiasta, joulukuu 2016


PAHOITTELEN KUVIEN HÄVIÄMISTÄ, antinörtti did it again... latailen takaisin!:D

Vietimme kisojen jälkeen trooppisessa Malesiassa vielä pari viikkoa. Töitä olikin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen yllättävän harvakseltaan ja osa reissusta sujuikin sitten jonkinasteisen lomailun merkeissä… Tämä ei tokikaan ollut matkan varsinainen tarkoitus, mutta koska reissatessa ei koskaan tiedä tarkalleen mitä tuleman pitää, pitää vaan mennä tilanteen mukana. Eipä sillä, rentoutuminen tuli todella tarpeeseen konflikteja herättäneiden kisojen jälkeen ja olin niin stressissä että heräsin kolmelta yöllä tuijottamaan seinää, vaikken kisajärjestelyiden feilaamista voi omaan piikkiini ottaakaan koska olin vastuussa ainoastaan yhteyshenkilönä toimimisesta ja kisaajien auttamisesta lentokenttäkuljetusten jne suhteen. Eniten sydämeen otti se että muutama osallistuja, joita olin pitänyt aika läheisinäkin kavereina, syyttivät meitä huijaamisesta vaikka meillä ei ollut mitään tekemistä tulosten ja pistelaskun kanssa. Etupäässä yhdestä harmillisen pettyneestä henkilöstä lähtenyt vaade ettei koko tuloksia olisi pitänyt julkaista ollenkaan aiheutti jonkin verran vielä jälkipuintia, mutta tulokset lähtivät medialle joka tapauksessa jo ennen kuin olin edes itse nähnyt niiitä. Tilanne olisi varmaan ollut hyvinkin paljon toinen, jos joku tyytymättömistä olisi voittanut kisan… heh. Raadollista, tämä kilpaurheilu. Aina. Lajista viis. Yäk.

No mutta se siitä, turha sitä on enää puida. Toivottavasti kaikki oppivat jotain kokemuksesta ja saivat siitä myös jotain positiivista irti. Paikallinen isäntämme oli antelias ja vieraanvarainen ja kestitti kisaajia parhaansa mukaan, ja teetti itse mitalit kärkikolmikolle jotka he saivat nyt postitse, kun alkuperäiset mitalit jäivät toiselta järkkääjältä saamatta. Porukka pääsi myös retkille viidakkoon, Melakan iltatorille ja muuta pientä turismia yhteisten puhteiden lisäksi.


Vietimme siis pikkuisen loman ja joulun täällä palmun alla, oli ehkä hyväkin idea paeta kotimaan jouluhössötystä. Ironista kyllä eniten töitä sattui juuri jouluviikonlopuksi koska muslimit eivät toki vietä joulua, ja viikonloput ovat täälläkin prime time aikaa kurssien vetämiselle.
Minulla oli täällä joitain yksityisiä naisoppilaita ratsastuksen ja jousiammunnan saralla, sekä asiakkaita ompelemilleni ratsastusmekoille. Mihai piti pari lyhyttä jouskarikurssia ja minun tehtäväni oli avustaa naispuolisten oppilaiden kanssa sekä toimia valokuvaajana.


Mutta se töistä! Ajattelin kirjoittaa hiukan yleisiä kokemuksiani Malesiassa asumisesta ja paikallisesta arjesta, ja samalla joitain juttuja joita on tullut opittua näillä reissuilla. Ehkä niistä voi olla jotain virkaa myös hänelle, joka haluaa lähteä reppureissaamaan tai turistiksi tuolle seudulle.

Muutamia kulttuurijuttuja

Ilmasto sekä valtion virallinen muslimikulttuuri määrittelee monia arkielämään liittyviä juttuja Malesiassa. Kaikki pysähtyy rukoushetken ajaksi; vain kiinalaiset ja intialaiset jatkavat töitään. Ulkohommia tehdään tietysti vain aamuisin koska muuten on liian kuuma, paitsi jos sataa, sitten ei tehdä ollenkaan, paitsi bangladeshilaiset laittomat pakolaiset - ne tekee duunia aina. Paitsi jos kumipuuplantaaseilla väijyvät tiikerit pistävät ne aamupalaksi kitaansa.
Lisäksi Malesiassa on todella paljon kansallisia juhlapäiviä ja lomia, koska muslimijuhlien lisäksi siellä vietetään mm kiinalaista uuttavuotta, ja intialaisten hindupyhiä, ehkä vielä buddhalaistenkin juhlapäiviä. Ramadanin aikaan kesällä ei tapahdu yhtään mitään neljäänkymmeneen päivään, koska kukaan ei jaksa tehdä mitään eikä sen jälkeenkään kuukauteen, koska sitten juhlitaan ja matkustellaan. Kiinalainen uusivuosi taas katkaisee melko lailla kaiken talvella etenkin niissä sulttaanikunnissa joissa on paljon kiinalaisväestöä (esim Penang).

Malesiassa, kuten monessa muussakin Aasian maassa, on kamalan huonoa käytöstä sanoa ei. Vähintäänkin se pitää ilmaista jotenkin kierrellen ja kaarrellen, tai sitten vaan kylmästi valehdella. Tosin monet paikalliset ei ajattele sitä lainkaan valehteluna vaan sosiaalisesti täysin hyväksyttynä käytöksenä, joka tietysti tuntuu rehellisestä suomalaisesta perin merkilliseltä ja epämiellyttävältäkin. Toisin sanoen - jos joku vastaa kysymykseesi että asia hoituu, se ei välttämättä hoidu. Argh. :D Etenkin jos joku vastaa kysymykseeni Insahallah, tiedät jo etukäteen että vastaus on oikeasti ei. Vrt esimerkki: “huomenna sitten ysiltä töihin?” “Jos luoja suo”… = En ole tulossa. Haha.

Naiset, naiset

Kuten viime heinäkuisesta reissusta blogatessani, jouduin toteamaan saman tälläkin kertaa - ei ole turhan helppoa olla täällä töissä naisena, koska kulttuuri on niin patriarkaalinen. Etenkin kun olen vielä vääräuskontoinen ja etnisestikin erikoinen, heh. Tällä kertaa silti opin jotain positiivistakin tästä muuten itselleni aika epämiellyttävästä asetelmasta. Ensinnäkin päätin etten ole enää kovin vaivaantunut aiheesta jolla en mitään joka tapauksessakaan mahda, vaan annoin kylmän käytöksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos sillä sehän ei ole varsinaisesti henkilökohtaista. Opin ottamaan sen ajan itselleni ja uppoutumaan omiin juttuihini jos koin että minut sivuutettiin tykkänään tilanteesta ja tilasta. Oli kummallisella tavalla vapauttavaakin jatkaa kylmästi kiinnostavan kirjan lukemista ja todeta “hei vaan hei” jollekin paikalliselle körmylle joka ei edes tervehdi, vaan keskustelee ainoastaan puolisoni kanssa, eikä edes teeskennellä sosiaalista ja kiinnostunutta jos henkilö on muutenkin tyly ja epämiellyttävä. Hmm.

Toinen asia minkä sain oppia konkreettisesti on paikallinen naisten keskinäinen allienssi. Jos miehet sorsivat, naiset sentään vetävät yhtä köyttä. Kaverustuminen naisten kanssa oli sukkelaa ja notkeaa, ja monet olivat aika uteliaita kaukaisesta vierailijasta. Täällä nainen ei näköjään ole naiselle sillä tavalla susi kuin P-Euroopassa. Juteltiin “tyttöjen juttuja” eikä kielimuurikaan niin haitannut, aika moni täällä puhuu kuitenkin jonkinlaista englantia pitkän siirtomaavallan vaikutuksesta (plus malajin kielessä on tosi paljon lainasanoja englannista), ja loppu hoituu yleensä pantomiimilla, piirtämällä ja huumorilla.


Alkuun tuntui kummalliselta miten monet paikalliset naiset tunnustivat seuranneensa mun somea ja halusivat ottaa selfieitä ja pyytää nimmaria, minähän olen ihan nobody :’D Ilmeisesti naiset fanittivat itsenäistä ja rohkean oloista pohjoismaalaista “soturiprinsessaa”, ja samalla nämä paikalliset ukot ei-tykkäsivät yhä enemmän, hahhah.

Perus malesialaisdaamit eivät pukeudu yleensä niqabiin mutta jostain syystä jousiammuntatunnille tullessaan yllättävän monet halusivat laittaa niqab-huivin, josta näkyy vain silmät. Syynä kaiketi jousiammunnan ajattelu ylipäätään osana uskonnon harjoittamista, ja ajatuskuvio jossa niqab on jonkinlainen asiaankuuluva "supermiespuku" naisjousiampujalle. Metkaa. Monet niqabin alla lymynneistä leideistä oli itseasiassa aika tiukkoja mimmejä ja pesevät jousiammunnan saralla äijät ihan sata-nolla, ja jousiammunta on naisten keskuudessa aika yleinenkin harrastus. Lähinnä siis perinnejousiammunnan osalta: taljajousipuolella on enemmän sitten miehiä sielläkin. Joutui miettimään muutamia juttuja oman päänsä sisällä uudestaan tämän pukeutumisen suhteen, haastattelemani rouvat olivat itse valinneet asunsa, osa jopa vastoin miehensä toivetta. Luulisi että asuvalinta ei ole tropiikissa kovin kätevä, mutta mitäpä siihen sanoa jos valinta on oma. Kaikilla se ei toki ole, vaan sosiaalinen paine on melkoinen. Erona arabimaailman pukeutumiseen malesialaiset naiset pukeutuvat yleensä melko värikkäästi; ainoastaan tämä jousiammunta-asu oli tietty sitten musta. Miten kätevää kovassa helteessä.

Kauhukseni sain muuten kuulla että Malesiassa saa lain mukaan mennä naimisiin 11-vuotiaan tytön kanssa, jos sekä tyttö että tytön vanhemmat suostuvat. Ookei… Voin vain kuvitella, mitä siitä voi seurata. Maa on siirtymässä yhä enemmän muutenkin muslimivaltioksi lainsäädännön puolesta; vaikka yritänkin pitää mielen avoinna, en voi sanoa että olisin mitenkään iloinen tuosta muutoksesta. Mitä enemmän rangaistuksia kovennetaan ja ihmisiä rajoitetaan lain taholta, sitä enemmän jengi protestoi. Malesialaiset tosin ovat aika rauhallista jengiä, eikä heitä saa helposti kaduille banderollit kädessä.
Häät ovat btw melkoinen busines maassa ja niihin upotetaan hirveät määrät rahaa jopa ihan tosi roisisti yli varojen, juhlitaan monta päivää, palkataan hääsuunnittelijat ja vaikka mitä. Hääpari imitoi kuningasta ja kuningatarta, ja malesialainen neito saa olla todella kuningatar tämän hääpäivänsä ajan. Eskapismin muoto ehkä sekin.

Yksi hupaisa toteamus naisten jutuista: täällä pohjolassa yritämme saada nahkaamme hiukan ruskeammaksi ja monessa etelämmän vyöhykkeen maassa, kuten myös Malesiassa, vaalemmaksi. Kauppojen kosmetiikkahyllyt notkuivat vaalentavia voiteita ja jopa suihkusaippuoissa ja perus kosteusvoiteissa oli isot mainokset "whitening"... näin se on, me eukot emme ole ikinä tyytyväisiä siihen millaisina olemme syntyneet, hah.


Historia

Itseasiassa ei voi silti tokikaan niputtaa ihan näin mustavalkoisesti koko porukkaa umpimuslimeiksi - tämä maa on joka tapauksessa myös melkoinen sulatusuuni ja sana “malay” on tarkoittanut alunperin sekoitusta. Intialaiset, kiinalaiset ja toki alkuperäiskansasta polveutuvat heimot ovat sekoittuneet aikain saatossa. Etenkin Melaka on ollut tärkeä satamakaupunki ja tärkeä sulttaanikunta jo vuodesta 1402, porukkaa on pukannut pitkin maailmaa arabiasta asti. Lisäksi maa on ollut maustekaupan ja strategisen sijaintinsa vuoksi kolonialismin pelikenttänä useampaan otteesen. Ensin Portugali valloitti Melakan sulttaanikunnan 1500-luvulla. Alueella oli edelleen joitain Portugalin siirtomaavallan aikaisia todella vanhoja rakennuksia, ja katolisia kirkkoja. Hollanti valtasi Melakan 1641 mutta ei ollut alueella kovin vahva, ja sen jälkeen Britit saapuivat alueelle 1700-1800 lukujen vaihteessa. Nykyisen Penangin saaren ja maakunnan pääkaupunki George Town nimettiin vallan Walesin prinssin mukaan. Britit viihtyivät Malesian niemellä pitkään, ja Malajian liittovaltio julistettiin itsenäiseksi vasta vuonna 1957. 1963 siihen liitettiin vielä Singapore, Sarawak ja Pohjois-Borneo ja nimi muutettiin Malesian valtioksi. Singapore itsenäistyi tosin kaksi vuotta myöhemmin, mutta Borneon pohjoisosat Sarawak ja Sabah kuuluvat edelleen Malesiaan.



Malesian, ja etenkin tämän Melakan alueen historia on siis melko värikästä ja osin aika sotaisaakin. Ei ihme että paikallisten kasvojen kirjo on moninainen, ja monet malesialaiset pitävät Melakaa maan alkuperäisimpänä osana. Koulujen lomien aikana Melaka ja etenkin sen historiallinen keskusta joka on UNESCOn maailmanperintökohteita, täyttyy kotimaisista ja lähimaiden turisteista. Yllättäen se on suosittu kohde myös terveysturismiin. Monet varakkaat indonesialaiset ja muualla maassa asuvat malesialaiset saapuvat Melakan yksityissairaaloiden hoiviin ja vaikka asiasta ei juuri julkisesti puhuta, käypä täällä myös kosmetiikkaturisteja tekemässä pieniä plastiikkakirurgisia toimenpiteitä.

Länkkärituristille paikka on aika erilainen kuin esim Thaimaa, sillä muslimimaana täällä ei näe baareja, strippiluolia, avointa prostituutiota eikä humalaisia toikkaroitsijoita. Ruoka on halpaa ja herkullista, vaikka paikkakuntakohtaiset erot sekä makumaailmassa että hintatasossa ovat melkoiset. Melakan ja Negeri Sembilanin alueella ruoka on hyvin tulista ja liha/kalapitoista; vanhoillisen ja uskonnollisen pohjoisen Kelantanin alueesta taas liikkuu sanonta “ruoka ja naiset ovat makeita”, heh.
Shoppailu on täällä aika edullista, ja monikansallisten kauppaketjujen lisäksi täältä löytyy vielä ilahduttavan paljon paikallista käsityötä ja omaa tuotantoa, vaikka täälläkin moni tuotteista alkaa olla krääsäosastoa “made in China”.


Melakan historiallisessa keskustassa on tarjolla turisteille jos vaikka mitä kojua ja kopperoa; uutta ja vanhaa, katuruokaa ja ravintoloita, krääsää ja tingeltangelia, aitoa antiikkia, ja kaikkea siltä väliltä. Aluetta halkovalla tunnetulla kauppakadulla Jonker Streetilla ei paljon huivipäisiä paikallisnaisia näe - valtaosa on joko turisteja tai kiinalaisia, joita Malesiassa asuu paljon. Melakan kiinalaishenkinen iltatori, joka aukeaa joka perjantai, on melkoinen combo kaikenkarvaisine kaupustelijoineen, blingbling riksoineen, ja varsinainen seikkailu sille joka haluaa maistella todella kummallisia ruokia.

Sapuska

Niin, se ruoka! Malesialainen keittiö on runsas ja notkuva; varsinainen cross kitchen erilaisia aasialaisia makuja. Kolme ruokaa ovat hyvin tyypillisiä tällä alueella: Nasi Lemak joka on kookoksessa keitettyä riisiä, tarjoillaan pikkuisten paistettujen kalojen, chilisoosin ja paahdettujen pienten maapähkinöiden kera. Yleensä mukana on vielä keitetty kananmuna ja yksi viipale kurkkua. Yksi. :D Nasi lemak kääritään perinteisesti banaaninlehteen kolmion malliseksi nyytiksi, ja nautitaan etenkin aamupalana. Nam! PS kannattaa tarkistaa että kananmuna on kypsäksi keitetty… Toinen perinteinen riisiruoka on nasi kandar, paistettu riisi. Mukana on chilipaloja, ja serviisistä riippuen pääosin vihanneksia mutta ehkä myös silputtua kanaa tai kalaa. Kolmas perusperus sapuska on roti canai, joka on oma henkilökohtainen herkkuni hah. Paistettuja räiskäleentapaisia leipäsiä jotka tarjoillaan herkullisen curry-chili soosin kera. Roti chapati on toinen variantti, vielä perinteisempi intialainen leipälätty, joka syödään erilaisten soosien kanssa.
Vinkki: älä juo hulluna vettä chapatin päälle. Turpoaa vatsassa, burb. Ainakin varmistu että sulla on joku, joka kantaa sut sitten ravintolapöydästä autoon vaakatasoon.


Lisäksi saatavilla on valtava valikoima lammasta, kanaa, erilaisia kaloja ja mereneläviä; friteerattuja hedelmiä, omituisia mehuja ja kiisseleitä, hyytelömäistä riisistä tehtyä candolia; ja tokikin kiinalaista, intialaista, taiwanilaista, indonesialaista, japanilaista, korealaista ja thaimaalaista ruokaa ja ravintoloita.

Erikoisruokavalioita noudattaville maa on suht armollinen. Suurella osalla kaukoidän asukkaista on laktoosi-intoleranssi eikä täällä juurikaan käytetä maitoa; ruokakulttuuriin ei kuulu juomamaito, kerma, juusto tai jugurtti. Keliaakikko pärjää myös hyvin koska lukuunottamatta noita roti-ruokia täällä ei oikeastaan syödä leipää. Perusraaka-aine on yleensä riisi; kiinalaisessa keittiössä tosin myös usein nuudelit. Niitäkin saa riisipohjaisena. Kasvissyöjä voi yllättyä kahdesta jutusta: tuoreiden hedelmien ja vihannesten osuus ravintoloiden ruoasta on usein aika pieni, ja moni muuten kasvisperäinen riisiruoka on maustettu kalakastikkeella tai mausteena on käytetty pikkukatkoista ja chilistä jauhettua tahnaa. (Lakto-)ovo-pesco-vege pääsee täällä helpolla, koska suuri osa ruoasta mahtuu tuon määritelmän sisälle. Tiukalle vegaanille löytyy kyllä toki myös ruokaa, mutta kasviperäisyydestä voi olla vaikea varmistua sataprosenttisesti.

Elukat

Luonto. Se tunkee tropiikissa sisälle ovista ja ikkunoista. Vaikka majapaikkamme on sivistynyt ja siisti rantatalo, täälläkin seuranamme ovat harmittomien ja söpöjen gekkoliskojen lisäksi valtava muurahaisarmeija jotka vastaan taistelu on aika ikuista (gekot auttavat tässä <3) pari torakkaa ja jäätävän kokoinen rotta joka muutti taloon erään myrskyn jälkimainingeissa. Sadekauden aikana monet eläimet tunkevat sisälle suojaan, etenkin hyönteiset. Ei paljoa naurata mennä aamulla vessaan, jonka ihan pikkuisen raollaan olevasta ikkunasta on yöllisen ukkosmyrskyn ajamana tupsahtanut muutama kymmenen vihaista ampiaista… shiiit! En ole mikään hyönteismyrkkyjen ystävä hyttyskarkotteita lukuunottamatta, mutta joutui kyllä raidaamaan muutaman kerran keittiötä ja kylppäriä ihan huolella ampiaisten ja purevien joka paikkaan tunkevien muurahaisten takia. Ne kaikista pienimmät muurahaiset ovat itseasiassa pottumaisimpia; niitä ei meinaa tämmöinen vanha täti nähdä paljaalla silmällä, eikä huomata, ennen kuin ne purevat. Ja niitä on kaikkialla… ihan kaikkialla. Visiteerasimme suht lähellä olevassa “oikeassa viidakossa” pariin otteeseen, tosin emme menneet kovin syvälle viidakkoon puutteellisten varusteiden takia. Pari vinkkiä: Pukeudu peittäviin vaatteisiin, todella peittäviin. Hikoile kuin sika mieluummin kuin jätä paljasta nahkaa näkyville. Et halua sataa hyttysenpistoa etkä iilimatoja, etkä loispistiäisiä, etkä repiä itseäsi piikkipuskiiin, koskea myrkkymurattiin vai mikä se poison ivy on suomeksi, hyh. Jos podet ötökkäkammoa, älä mene viidakkoon. Ne perkeleet tunkevat nenään, silmiin ja suuhun, ja purevat ja pistävät alvariinsa. Laita reilusti hyttysmyrkkyä. Älä koske puihin. Niissä on käärmeiden ja tuhatjalkaisten lisäksi aivan hirveä määrä purevia ja jopa vaarallisen myrkyllisiä muurahaisia. Jos menet malaria-alueelle, ota malaronea myös ennen ja jälkeen. Sivistykseen palattuasi tarkista iho kauttaaltaan ja käy kunnon suihkussa. Älä pissaa jokeen (Loismonni!). Älä juo luonnossa edes lähdevettä keittämättä tai tipauttamalla vesipulloon puhdistustablettia. Älä syö villihedelmiä puista loisvaaran takia ilman kypsennystä. Oikeastaan kaikki mitä aiot luonnossa syödä tai juoda kannattaa keittää tai muutoin kypsentää. Paikallisten kroppa on tottunut erilaiseen bakteerikantaan ja on jopa immuuni tietyille pöpöille, mutta pehmeä länkkäri kaatuu nopeasti… Pidä mukanasi jotain kättä pidempää käärmeiden ja villisikojen varalta. Juo vettä enemmän kuin kuvittelet pystyväsi juomaan. Jos haistat tai näet elefanttien jälkiä, käänny ympäri :D Haistat? Kysyy lukija. Joo, nyt mä ymmärrän mitä se tarkoittaa - kohdattiin viidakossa tuoreita elefanttien raapimajälkiä puissa ja se haju, se haju… ummehtunut paskanhaju anteeksi ranskani. Elefantin haju. Olin ihan hirveän iloinen kuullessani ja todetessani että Melakassakin on vielä joitain villejä elefantteja. Jopa panttereita. Hetikohta sydämeni jo hiukan murtui todetessani miten paikalliset käyttävät tätäkin aluetta kaatopaikkana, maa oli monin paikoin lasinsirpaleiden peitossa, ja norsujen polulle oli kaadettu hirveä kasa metalli- ja muovijätettä. Myös rannat olivat monin paikoin surkeassa kunnossa. Täynnä muoviroskaa ja lasinpaloja. Kyllä taas konkretisoitui miten ihmiskunta hukkuu omaan roskaansa, voi tuska… Hyttysiä vastaan kannattaa suojautua kaupungissakin, etenkin auringonnousun ja laskun aikoihin just se hyttyslaji joka levittää denguekuumetta, lentelee myös kaupungeissa. Viidakon hyttyslajit ovat enempi sitten malariaan erikoistuneita tyyppejä; pitkähihaiset paidat, hyttysmyrkky ja pitkäpunttiset housut ovat pop. Malariaan on myös estolääkitys ja hoitoa mutta denguekuumeeseen ei ole vielä yleisesti saatavaa rokotetta eikä hoitoa. Onneksi se tulee yleensä kuitenkin lievänä, mutta aivokuumeeksi tai verenvuotokuumeeksi muuttuva dengue ei ole mikään vitsin aihe. Suurin osa Malesiaa on malarian kannalta suht turvallista aluetta, paitsi Borneon puoli Sarawak ja Sabah. Malesiassa ei muuten ole juurikaan lemmikkikoiria, paitsi kiinalaisilla, mutta kissoja on kaikkialla. Meidän rantatalon naapurustossa oli muutamia aika kesyjä puolivillejä kissoja joilla ei ollut varsinaista omistajaa, mutta koko naapurusto ruokki niitä. Ne pitävät kuulemma käärmeet pois aika tehokkaasti; vaikka satunnaiset kanat päätyvät kissan suuhun, ainakaan piha ei kuhise käärmeitä lasten jaloissa. Yhden punaisen kissan kanssa meillä oli lähes päivittäinen keskustelu. Mau? Mau. Miu? Miu. Kurr? Kurrr. Tämä selvä. Toisessa kuvassa oleva harmaa kissi oli kuitenkin suosikkimme, tosi seurallinen hassu kattimatti. Ekassa kuvassa on hitlerviiksinen hupaisa nuori kolli, jonka tekemisiä oli hauska seurata ikkunasta - se yritti vikitellä kaikkia mahdollisia alueen tyttökissoja ja sai pääsääntöisesti pataansa, ja säikäytti mut kerran pahanpäiväisesti kurkkaamalla ikkunasta sisälle pimeällä niin että näin vain kaksi kiiluvaa silmää, haha! Kanat, joo, niitä on joka töllissä. En tiedä mikä perinteisiä malesialaisia kukkoja riivaa, mutta ne kiekuvat palttiarallaa koko ajan, kello 03-22. Kukko-fakin-kiekuuuu! :D Kaverustuin vallan hassun pienen thaimaalaisen kukon kanssa joka oli tuttaviemme lemmikki, se ei tullut toimeen toisten kukkojen kanssa yhtään vaan ne yrittivät listiä pienen raukan vaikka tilaa ja kanoja oli kaikille; se oli päätynyt asumaan semi-sisäkukoksi, ja oli valtavan symppis tyyppi. Kuriositeetteja

Malesiassa on vasemmanpuoleinen liikenne brittien siirtomaa-ajan peruja. Olisin saanut auton käyttööni koko ajaksi, mutta en rohjennut lähteä kokeilemaan - “väärän puoleisen” liikenteen lisäksi haasteen tuo aivan kahjo liikennekulttuuri. Onnettomuudet ovat melko yleisiä; porukka ajaa melkoista ylinopeutta, ohittelee mitä käsittämättömimmissä paikoissa, ajaa normaalia perustietä kaksi-tai kolme rinnan niin että yksi vetelee ohi jossain pusikon puolella, ja kiilailee toisiaan surutta. Töötti soi ja valot välkkyy, hitaille tupeiksijoille ei anneta armoa. Päätin siis jättää ajamisen toiseen kertaan, ehkä jos saisi ensin harjoitella rauhassa jossain hiukan syrjemmässä kuin saman tien ison kaupungin sykkeessä.

Eipä se kyydissä oleminenkaan ollut aina rattoisaa, hahah! Muistan yhdenkin kauhureissun kun kuskinamme paljon toiminut rempsakka entinen armeijakommando revitteli pomonsa tehokkaalla autolla liki kahta sataa mutkaisella motarilla jossa oli satasen rajoitus, chillin hissimusiikin soidessa, välillä auton torven sopivasti törähtäessä sekaan. Tilanne oli usein vähän lose-lose koska takapenkillä moisessa kyydissä voi tulla okse, ja etupenkillä pissat housuun. Valitsin kuitenkin usein etupenkin ja kävin vessassa ensin :D

Niin, vessasta puheen ollen. Vessoja on monien muiden Aasian maiden tapaan kahta sorttia; kyykkymallia ja istumamallia. Valitsen yleensä aina sen kyykkymallisen, koska pytylle ei voi istua joka tapauksessakaan. Sain myös pitkähkön luennon paikalliselta rouvalta kyykkykakkimisen eduista ja luonnollisuudesta, hahah! Sitä vaan en tajua miten paikalliset naiset suoriutuvat vessassakäynneistä kastelematta kaapujaan, koska lattiat ovat yleensä täynnä vettä (sentään, eikä pissiä) ronskin siivoustavan ja vessakulttuurin takia. Vessoissa ei siis yleensä ole paperia vaan pelkkä vesiletku. Jostain syystä näyttää olevan kauhean vaikeaa tähdätä sitä vettä lähinnä sinne pönttöön eikä pitkin lattioita ja seiniä... uah. Ei kivaa jos jalassa on pelkät lipilapit.

Mitäs muuta. Ai niin alkoholin osto! Sitä on saatavilla vaan lähinnä kiinalaisomisteisissa ketjumarketeissa. Useimmissa viinat on jemmattu lukittuun kaappiin, jossa lukee kissankorkuisilla kirjaimilla "non-halal", elikkäs ei-sallittuja. Vartijasetä tulee avaamaan kaapin. Jos näytät paikalliselta, tarvii ehkä näyttää henkkarit joissa lukee nimen ja syntymäajan lisäksi myös rotu (...) ja uskonto (...). Muslimeille ei tokikaan myydä alkoholia. Joissain kauppakeskuksissa on toki isoja hypermarketteja joissa on erikseen osastot alkoholijuomille, edelleen kissankorkuisin tekstein mutta ei sentään vartijan avaimen takana. Tuontialkoholille on jäätävät tullit ja verot, joten köyhä matkaaja pysyttelee paikallisproduktiossa jotka voivat toki olla aika erikoisiakin. Umpipaikalliset ryystävät lähinnä vain todia, joka on tehty palmun (yleensä kookos-) mahlasta. Mahlahan alkaa käymään lämpimässä melko lailla itsekseen, ja paikalliset selittävätkin että se ei ole millään tavalla haram vaan sehän on pelkkää mehua. Oh well se muuttuu miedoksi alkoholiksi aika nopeasti, ja parin päivän käymisen jälkeen ei enää niin kovin miedoksikaan. Vaikutelma on sama kuin kiljun kittaamisella, good luck with that.

Meri ja taivas. Joka päivä eri näköiset... Kuva rantatalomme pihalta Melakanlahdelta, toisella puolella on about 80 kilsan päässä Indonesia.

Kummitukset. Niitä Malesiassa on kuulemma paljon. Malesian, Indonesian ja Thaimaan alueella kaikenlaisen magian harrastaminen on aika yleistä. Malesiassa moni harras muslimikin puuhailee mustan magian ja jopa suoranaisen voodoon parissa, mikä on aika ristiriitaista mutta niin tuntuu olevan koko ihmislaji Homo ei-niin-Sapiens. Melakassa oli paljon hylättyjä vanhoja taloja, jopa kokonaisia kerrostaloja, jotka oli hylätty kummittelun takia. Aikamoista. Melaka Cityssä oli eräs kuuluisa vanha talo, joka oli raskaasti aidattu jo aika kaukaa talosta. Talon omistaja maksaa kuulemma 10 000 ringittiä eli noin 2300 euroa sille joka uskaltaa tai pystyy yöpymään talossa koko yön :'D Moni oli yrittänyt, kukaan ei onnistunut; talossa asuva "olento" oli kuulemma niin voimakas että se ihan fyysisesti heitti yöpymistä yrittävän pihalle sieltä tai aiheutti niin pahan sekoamisen että uhri ryömi itse pakoon jossain vaiheessa yötä. Jännittävää. Joo, en kokeillut onneani :D


Jälleen kerran näihin kuviin ja tunnelmiin... :D

Teksti ja kuvat Katariina Albrecht


torstai 15. joulukuuta 2016

Kisat Malesiassa, Battle Track Trophy 2016


Matkustimme jälleen trooppiseen Malesiaan joulukuussa 2016. Minä ja mieheni Mihai Cozmei edustimme täällä Living Arrow Horseback Archery tiimiä, joka oli eräs kisan järjestäjistä. Kisa oli tarkoitus käydä kokonaisuudessaan Cape Cavallhossa Rembaussa, joka on Malesiassa Negeri Sembilanin maakunnassa. Kisassa oli kolme järjestäjää: paikallinen Cape Cavallho joka tarjosi kisaan puitteet, hevoset, mitalit ja kisapäivinä ruoat. Toinen järjestäjä oli paikallinen pääsponsori Mstr Chill, jonka vastuulla oli lennättää paikalle kansainväliset VIP kisaajat, hoitaa kaikkien ulkomaalaisten kisaajien kuljetukset lentokentältä ja tapahtumapaikkojen välillä, majoittaa ja ruokkia heidät sekä hoitaa muut palkinnot. Living Arrown tehtävänä oli suunnitella kisaradat ja säännöt (pääosin WHAFin säännöt mukautettuna hiukan erilaiseen rataan ja yksinkertaistetut pisteet tauluista, 1-2-3).

Jo paria viikkoa ennen kisaa tilanne alkoi näyttää synkältä paikallisten kiistellessä keskenään ja mietimme jo koko kilpailun peruuttamista, mutta moni oli jo ostanut lentolippunsa ja se olisi ollut heille erittäin kurja tilanne. Päätimme siis yrittää kuitenkin kaikin keinoin pistää kasaan kelvolliset kilpailut, vaikka etukäteistilanne näytti erittäin huolestuttavalta.



Kisaviikonloppu alkoi perjantaina hevosten valinnalla ja radan testauksella. Monsuunisade yllätti kisaajat ja koko edellisen yön oli satanut niin rankasti, että kenttä jossa kisa oli tarkoitus järjestää ovaaliradalla lainehti vedestä. Kokeilimme silti muutamaa hevosta ja yhden kisaajan kaaduttua hitaassa laukassa kurviin päätimme tehdä nopean päätöksen kisaajien kanssa yhteistuumin, ja siirtää rata pitkälle suoralle joka löytyi kisa-alueelta. Onneksi käsipareja oli monta, ja teimme porukalla 175 metriä pitkän radan, jossa oli 10 maalia noin 10 metriä radasta. Rata oli siis periaatteessa sama ja säännöt samat kuin kisakutsussa joka julkaistiin jo heinäkuussa, mutta radan muoto vaihtui turvallisuussyistä ovaalista pitkälle suoralle. Suora oli onneksi pienessä rinteessä, joten vesi valui siitä hyvin pois ja radan pohja oli aika ok olosuhteet huomioon ottaen.







Sen jälkeen pääsimme testaamaan rataa hevosten kanssa, ja kisaajat saivat ampua tauluihin. Ratsukseni valikoitui vanha tuttu tamma Coffee, joka on malesialaisen ponin ja arabin risteytys, jo hiukan vanha ja erittäin hapan leidi. Coffeella oli kenkku tapa yrittää potkaista ratsastajaa selkään noustessa ja se oli myös hanakka potkimaan muita hevosia laumansa johtajatammana, mutta selästä se oli varsin mukava. Treenipäivänä Coffee meni radan noin 19 sekuntiin joka oli täydellinen vauhti sitä ajatellen että ehtii ampua tosi moneen tauluun. (Kisapäivänä rouva oli ripeämpi ja oli sekä Mihain että mun kanssa joka kerta 15 sekkaa.) Aikaraja radalla oli 24 sekuntia, joka mitattiin kisan hitaimman hevosen mukaan, jolloin kaikilla oli kuitenkin realistinen sauma ehtiä enimmäisaikaan. Tosi hitaita hevosia meillä ei ollut käytössämme yhtään. Nopeammasta suorituksesta sai yhden bonuspisteen per sekunti ja hitaammasta kaksi sakkopistettä per sekunti.









Kun kaikki olivat valinneet hevosensa, menimme porukalla takaisin Melakaan ja yhdessä syömään. Paikalla oli myös muita suomalaisia: Anni Jauhiainen, Anna Minkkinen, Tero Ulvinen perheineen ja Sanna Hartvik puolisoineen. Lisäksi paikalle oli tullut joukkio maailman parhaita jousiampujia jotka kutsuimme mukaan: Lukas Novotny, Ali Ghoorchian, Glenn Weston, Dimitar Trukanov, Christoph Nemethy, Erdene Suvk Mongoliasta... mahtavaa seurata heidän ampumistaan. Olimme kutsuneet myös nipun muita maailman parhaimmistoon kuuluvia mutta paikallinen sponsori ei pystynyt maksamaan heidän lentolippujaan johtuen mm Malesian äkillisestä talouskatastrofista joka sai paikallisvaluutan ringitin syöksykierteeseen, mutta saimme sentään joitain paikalle.


Kisa-aamu koitti hiukan tihkusateisena mutta rata oli kestänyt hyvin yöllisen sateen ja kuivui nopeasti. Malesialaiseen tyyliin kisat alkoivat reilun tunnin myöhässä, mutta se oli toisaalta hyvä, koska sää selkeni ja rata alkoi kuivahtaa ollen aika hyvä. Kisaajat oli jaettu neljään ryhmään, ja joukkio punapaitaisia Cape Cavallhon vapaaehtoisia asettuivat toimihenkilötehtäviinsä, kisaajat hevostensa selkään ja ei muuta kuin menoksi!

Kisassa käytiin neljä kierrosta joista laskettiin parhaat kolme kierrosta. Täten ensimmäisen kierroksen voi halutessaan ottaa treeninä, mutta jos sattuukin hyvä kierros, kaikki lasketaan. Systeemi oli aika hyvä, koska se vähentää paineita ja hosumista; ei haittaa vaikka yksi kierros menisi vähän huonosti.





















Kisapäivän oli tosi kuuma, varjossa oli 38 astetta, mutta iltapäivää kohti taivas alkoi tummua uhkaavasti. Saimme onneksi kisan käytyä ennen sadetta, hyvä tuuri! Oma suoritukseni ei ollut kummoinen; jouduin juoksemaan ja hoitamaan sen miljoonaa tehtävää koko päivän paahtavassa auringossa ennen omaa ryhmääni C, ottamaan vastaan kaikki kyselyt ja reklamaatiot joita aina riittää, ja olemaan välikäsi paikallisten ja kansainvälisten välillä. Yritin tsempata omaan suoritukseen ja sain jotain osumia tauluun ja hevonen oli todella hyvä, olisi voinut mennä paljon paremminkin mutta ei nyt ihan hulluna tarvi hävetä ;) Oli mielenkiintoista kisata maailman parhaiden joukossa.


Kaikkien neljän kierroksen jälkeen lähdimme takaisin Melakaan ja viettämään iltaa Mstr Chillin johtohahmon kotiin. Hänen äitinsä kokkasi meille mahtavan illallisen, ja samalla järjestimme Mihaille yllätyssyntymäpäiväjuhlat! Mihai oli tosi ilahtunut tästä ja sanoi että ne olivat hänen ekat oikeat syntymäpäiväjuhlat... jo oli aikakin. 


Sunnuntaina vuorossa oli maasta-ammuntakilpailu. Se oli tarkoitus järjestää alunperin Cape Cavallhon ratsastuskentällä, jonne olisimme saaneet todella mageita interaktiivisia tauluja ja vaikka mitä, mutta he olivat järjestäneet viime hetkellä ison muutoksen koko viikonlopulle ja tunkeneet samalle sunnuntaille Piala Dato Lela Maharaja -kilpailun paikallisia varten, ja meidän maasta-ammunta oli ajettu kukkulan toiselle puolelle erittäin mutaiselle alueelle jossa koko kisa oli ylipäätään ihan mahdoton järjestää :/ Onneksi tämä kävi ilmi jo torstaina, ja siirsimme kipin kapin maasta-ammunnan Melakaan rantatalon lähellä olevalle ammuntaradalle. Kisan alussa oli pientä hässäkkää säännöistä ja muista, koska kaikki oli hiukan nopeasti kasattu, mutta perusperiaate oli kaikille tuttu ja monet kävivät harjoittelemassa aamuisin tai tauoilla koska rata oli aivan lähellä majoitusta. Sää suosi meitä ja tällä kisapaikalla voitiin ampua katoksen alta, joten pikku sade tai paahtava aurinko ei olisi ollut muutenkaan niin paha kuin tuolla toisella radalla sään armoilla. Lähes joka yö satoi vettä joten se alue oli puoleen sääreen liukasta mutavelliä muutenkin.



Maasta-ammuntaradalla oli samat säännöt kuin ratsastusjouskarissa sikäli, että meillä oli aikaraja, nopeammasta saa plussaa ja hitaammasta miinusta, taulujen osumat mitattiin samalla tavalla kuin selästä, taulut olivat samat. Etäisyys maaleihin oli 20 metriä, ja radan pituus 13 metriä. Aikaraja 18 sekuntia; samoin kuten hevosen selästä ampuessa nopeammasta sai pisteen per sekka ja hitaammasta miinus kaksi pistettä per sekka. Lämmittelykierroksen jälkeen 4 kierrosta, joista laskettiin taas parhaat 3. Heti kisan päätyttyä alkoi valtava monsuunisade joka uitti kaiken parissa minuutissa - hirveä tuuri että selvittiin kuivin nahoin kisan läpi!











Syötiin talolla iso lounas ja porukat alkoivat vähitellen lähteä kukin kotikonnuilleen. Palkintojenjako jäi tekemättä koska emme saaneet palkintoja paikallisilta järjestäjiltä (...) mutta ratsastusjousiammuntaosuuden voitti mongolialainen Erdene Suvd, maasta-ammunnan Mihai Cozmei ja kokonaiskisan voittaja oli Mihai Cozmei. Tulokset tuossa alla. Mitalit voittajille ja sijoittuneille postissa, lupaa järjestäjä. Tilanteesta kertoo että suurin osa ei edes onnitellut Mihaita tulosten julkistuksen jälkeen, josta pikku pettymys ystäviemme toiminnasta mutta tämmöstä tää on joskus. Kaikki ovat iloisia kunnes tulokset julkistetaan jonka jälkeen alkaa kitinää - tämä on niin nähty myös muissa urheilulajeissa... 



Mitä jäi käteen? Muutama hieno kokemus, mutta myös hiukan särkynyt sydän, valtava pettymys, loputon uupumus ja lupaus siitä että en takuulla suostu enää ikinä olemaan minkään isojen kisojen yhteyshenkilö ja avustaja eri tahojen välillä. Lopulta mikään asia ei ollut päätettävissäni eikä vallassani, mutta kaiken kuran saa kyllä niskaan ;) Kun isot egot kolisee, aina tulee vähän ruumiita.

Toivon että kilpailijat kuitenkin viihtyivät edes jollain tasolla ja kaikki saivat kotiinviemisiksi ainakin jotain. Maailman parhaat pääsivät kisaamaan keskenään sekä kerrankin oli aikaa vaihtaa kuulumisia, vinkkejä ja syödä hyvin yhdessä ja viettää iltaa. Monelle parasta antia olikin ehkä tavata kaikki maailman parhaat ratsastusjousiampujat, saada heiltä vinkkejä ja vertailla eri tyylejä ja tekniikoita. Monta tietä vie Roomaan. Mun tie vie nyt makaamaan rannalle - ollaan täällä vielä kaksi viikkoa töissä, onneksi tässä välissä muutama huilipäivä.

Kiitos kaikille kilpailijoille, hevosille ja sääjumalille jotka suosivat meitä kuitenkin sen verran ettei satanut ihan viikkoa putkeen :'D


Näihin kuviin ja tunnelmiin

Kuvat Katariina Albrecht, Mihaela Trukanova, Pak Ajak Baha

















lauantai 3. joulukuuta 2016

Ratsastusjousiammunta - FAQ


Kuva videosta Kerttu Uoti

Olen ilokseni saanut innostettua jo aika monta hyvää tyyppiä kokeilemaan ratsastusjousiammuntaa; osa heistä on jäänyt lajin pariin pysyvämminkin.
Keräsin nyt hiukan yleisimmin kysyttyjä kysymyksiä lajista, jos vaikka siitä olisi jollekin apua. Suomenkielistä tiivistettyä informaatiota on välillä vaikea saada. Huomaattehan että vastaukset perustuvat lähteiden lisäksi ihan vaan omiin kokemuksiini, joten älkää nyt ottako "kuin piru raamattua" vaan tässä erään innokkaan jousiampujan näkemyksiä aiheesta.

Artikkelin lopussa sanastoa, lähteitä ja linkkejä.


HISTORIA

Mistä ratsastusjousiammuta on lähtöisin?
Ratsastusjousiammunnan historialliset juuret kulkevat käsi kädessä tasankojen ja hevoskulttuurien mukana. Laajoilla ruohotasangoilla metsästäminen, omien alueiden puolustaminen pedoilta ja vihollisilta sekä sodankäynti oli erilaista kuin esimerkiksi täällä meidän tiheissä metsissä. Ratsastusjousiammunnan juuret ovatkin juuri metsästyksessä ja etenkin sodankäynnissä.


Kuva ajanlaskumme alkuajoilta; lähde Wikipedia Commons

Moni maa ja kulttuuri on yrittänyt nykymaailmassa "omia" ratsastusjousiammunnan historiaa, mutta monien tutkimusten mukaan ensimmäiset viralliset löydökset ratsastusjousiammunnasta on löydetty muinaisilta assyyrialaisilta, noin 1300 eKr. Mikä merkillisintä, näyttää vahvasti siltä he olivat oppineet taitonsa todennäköisesti vihollisiltaan Mustanmeren alueelta ensin kimmerialaisilta ja sen jälkeen laajalti tänä päivänäkin tunnetuilta skyyteiltä. Skyytit valloittivat ja levittäytyivät laajalle alueelle Euraasiassa, ja veivät mukanaan sotataitojaan. Voidaan sanoa että pelkistetty ketju kulki: kimerialaiset/skyytit- parthialaiset- hunnit- esiturkkilaiset- mongolit. Tässä ohessa se toki levisi kyseisten heimojen vaikutuksesta hyvinkin laajalle Euraasian aluetta jo ennen ajanlaskumme alkua ja aivan sen alussa.

Eivätkö inkkarit olleetkaan ensimmäisiä ratsastusjousiampujia?
Itseasiassa aika lailla viimeisimpiä, vaan ei vähäisimpiä. Intiaaniheimot oppivat jousen käytön hevosten selästä vasta 1600-luvulla jKr. Pohjois-Amerikassa ei edes ollut hevosia ennen konkistadoreja, ja siitä meni vielä sata vuotta ennen kuin alkuperäiskansat ottivat hevosen käyttöönsä. Jousiammuntahistoriaa ja taitoa heillä toki oli jo sitä ennen. Intiaanien hevoskukoistuskausi oli taidokas mutta kovin lyhyt, ja se sekä alkoi että päättyi valkoisten maahanmuuttajien ansiosta/ syystä.


Mongoliampuja neljänneltä vuosisadalta, lähde Wikipedia Commons

...eikä edes Mongolit??
Monet tietävät että mongolit olivat kovia sotureita: he oppivat ratsastusjousiammuntataitonsa Euraasian muiden sotaisten kansojen valloitusretkiltä ja kehittivät siitä erittäin tehokkaan sotataidon, ja valloittivat valtavan osan tunnettua maailmaa.

Onko Euroopassa ollut ratsastusjousiammuntaa?
Monesti ajatellaan että ratsastusjousiammunnan juuret ovat joko kaukana Aasian aroilla tai vähintäänkin Lähi-Idässä, mutta tutkimusten valossa näyttääkin siltä että ensimmäiset jousella hevosen selästä ampuneet olivatkin itseasiassa Mustanmeren alueella, Euroopassa. Kimerialaiset, skyytit, sarmatialaiset ja hunnit (avarit) levittäytyivät laajoille alueille pitkin Euroopan tasankoja, ja etenkin Itä-Euroopasta on löydetty melko paljon näiden heimojen historiallisia löydöksiä, myös ratsastusvälineitä ja jousiammuntaan liittyviä löydöksiä, sekä patsaita ja ruukunpalasia joissa esitetään ratsastavia sotureita.


VARUSTEET

Mitä varusteita tarvitsen?
Ratsastusjousiammuntaa harrastuksekseen havitteleva ei tarvi kummoisia varusteita alkuun. Jousi, nuoli, nuoliviine tai vaikkapa alkuun pelkkä napakka vyö, ratsuhevonen normaaleine ratsastusvarusteineen, ehkäpä maalitaulu, paikka jossa ratsastaa turvallisesti. Sillä pääsee alkuun.

Minkälainen jousi soveltuu ratsastusjousiammuntaan parhaiten?
Ratsastusjousiammuntaan soveltuu parhaiten kevyt, lyhyehkö vastakaarijousi, joka ei ole käyttäjälleen liian raskas paunamäärältään.
Ratsastusjousiammuntaa niinkuin se klassisesti ajatellaan (ammutaan laukkaavan hevosen selästä) ei ole historian havinassa harrastettu pitkäjousilla, ja syystä. Nimensä mukaisesti pitkäjousi on pitkä, ja kömpelö hevosen selässä, usein aika painavakin. Eurooppalainen pitkäjousi sopii paremmin "tarkka-ampujalle" joka saa tähtäillä rauhassa pusikon suojista ja nasauttaa kunnon paunamäärällä nuolen vastustajan haarniskan läpi, kun taas ketterästi liikkuva ratsukko on ollut enemmänkin sarjatuli- osastoa.

Pitkiä jousia on toki käytetty myös esim Japanissa: yumi-jousi on todella pitkä, mutta lähinnä ylöspäin (ylälapa on todella paljon pidempi kuin alalapa) ja sitä käytetään tänä päivänä lähinnä kuydo- ja yabusame- seremonioissa ja näytöksissä.

Niin sanottuja "hevosjousia" eli näitä kevyempiä, lyhyempiä ja napsakoita vastakaarijousia on muutamia eri tyyppisiä: skyytti, hunni, korealainen, turkkilainen, krimi-tataari, parthialainen, mogul (pohjois-Intiasta), persialainen... yleisimmin käytetyt tyypit ratsastusjousiampujilla ovat varmaankin osin sidoksissa myös maahan ja omaan kulttuuriin. Esimerkiksi monet unkarilaiset ampuvat hunnijousilla, joissa on melko pitkät lavat. Mongolit ampuivat skyyttityyppisellä jousella joka laajalti levinnyt koko Euraasian alueelle samoin kuten turkkilainen jousi ja sen erilaiset variaatiot. Korealaismallinen jousi on levinnyt laajalle harrastajien pariin lähinnä yleisesti myytyjen merkkien kuten Kaya ja Nomad ansiosta, vaikkakin korealainen jousi on mallinsa perusteella tarkoitettu alunperin korealaiseen perinteiseen pituusammuntaan eikä niinkään nopeaan ammuntaan lyhyelle matkalle (ratsastusjousiammunnassa matka on yleensä 8-15m, unkarilaisessa tyylissä jopa 50m).
Käsintehdyistä malleista turkkilainen on hyvin suosittu. Ratsastusjousien aatelia ovat yhdysvaltalaisen Lukas Novotnyn käsintekemät Saluki-jouset, joita saa edelleen myös sarvesta ja puusta tehtynä. Muita ratsastusjousiampujien keskuudessa suosittuja merkkejä ovat mm. Samick, Grozer, Vegh, AliBow, Csermak, Styrczula, sekä Kassai. Lisäksi esimerkiksi lajin tämänhetkisellä mahtimaalla Turkilla (harrastajamäärän ja valtion tuen puolesta) sekä Malesialla on paljon omia pieniä jousentekijöitä ja merkkejä.


Kuvassa erilaisia jousityyppejä: skyytti, parthian, krimi-tataari, turkkilainen

Perusharrastaja pääsee hyvin alkuun melko tavallisilla hevosjousilla joiden hintaluokka on 200 euron tuntumassa - käsintehtyjen jousien hinta on helposti tuhannen euron molemmin puolin, tai vähintäänkin 500-600 euroa vaatimattomammissa merkeissä. Jokaiselle löytyy omat mieltymyksensä ja suosikkijousi; aluksi kannattaa kokeilla muiden jousia ja ostaa melko edullinen perusjousi; myös sen takia että sitä joutuu todennäköisesti vaihtamaan jossain vaiheessa jo paunamäärienkin puitteissa (alkuun helpompi harjoitella kevyellä paunamäärällä). Keskiaikamarkkinoiden yms kaikkein halvimpia jousia ei silti ehkä kannata ostaa jos aikoo oikeasti harjoitella; harjoitteluinto hyytyy jos jousi on melko "susi" ja epämiellyttävä ampua.


Mitä tarkoittaa "jousen paunat"?
Jousen vetojäykkyys ilmaistaan paunoina tietyssä vetopituudessa, esimerkkinä yksi oma jouseni #37 / 28" joka tarkoittaa suomeksi 37 paunan vetojäykkyys 28 tuuman vedossa. Ratsastusjousiammunnassa ei kannata valita liian jäykkää jousta etenkään aloitusvaiheessa, jotta harjoittelu säilyy mielekkäänä eikä ampuja ala käyttää vääriä lihaksia liian kovan jousen vetämiseen. Aika sopiva paunamäärä naisilla alkuun on 30-35, miehillä noin 40 paunaa. Paunamäärää voi kasvattaa ostamalla tehokkaamman jousen sitten tekniikan ja voiman kehittyessä. Jos jousi on liian raskas, sillä ei jaksa ampua ja alkaa käyttää vääriä lihaksia, tai jos se on liian lerppu, saattaa alkaa vetää "yli" (vetopituus ei ole maksimipituus mitä jaksaa joustaan repiä, vaan ankkuripisteen paikka riippuen tekniikasta). Jos tuntuu että haluaa vetää aivan hurjan pitkälle (=vie enemmän aikaa, voi olla siten myös hiukan tehotonta) jonnekin korvan taa, jousi pitää valita tämän mukaan. Monissa lyhyissä hevosjousissa maksimiveto on 29-30" tietämissä, ja tehot saa usein irti jo 28" vedolla. Toinen vaihtoehto on lisätä jousen paunamäärää jolloin vetopituus tulee ikäänkuin seinänä vastaan luonnostaan kullekin sopivassa kohdassa, jolloin jo tekeekin mieli laukaista.


Minkälaisia nuolia olisi hyvä ostaa?
Jokaisella on omat mieltymyksensä nuolten suhteen, mutta helpoimmalla pääsee jos ostaa perus hiilikuitunuolia, jotka kestävät säänvaihteluita. Jos ampuu ohi taulusta ja hukkaa nuolensa, sillä voi tuurilla ampua vielä vuodenkin päästä jos löytää nuolen mättään sisältä. Kärki voi vähän ruostua ja sulat kärsiä mutta nuoliputki on ehjä. Jotkut vannovat puunuolten nimeen ja niitä voi suhteellisen helposti valmistaa itsekin, mutta osumatarkkuus kärsii samassa suhteessa tekijän taitojen tai nuolten teon kokemuksen kanssa, joten homma voi olla hiukan turhauttavaakin. Puunuolet ovat toki autenttisia ja niissä voi olla hauska ammuntatuntuma puunokkeineen (voi väsätä myös sarvesta), mutta tänä päivänä valtaosa harrastajista ampuu hiilikuitunuolilla joissa on muoviset nokit.

Nuolia voi ostaa kätevästi nettikaupoista, esimerkiksi Easton ja Gold Tip ovat tunnettuja hyviä merkkejä.


Miten valitsen nuolten sulituksen, pituuden, jäykkyyden ja kärjen?
Jos innokas lukija on päässyt jo siihen vaiheeseen, että nettikauppa on avattuna selaimeen ja sopivat nuolet bongattu, seuraava kysymys tuleekin sitten vaihtoehdoista. Perus sulitus on yleesä 4 tuuman luonnonsulat, kovin lähelle nokkia niitä ei kannata pyytää liimaamaan (nuolet kasataan nettikaupan pitäjän avustuksella, sen voi tehdä itsekin mutta suosittelen valmiita nuolia) koska ratsastusjousiammunnassa on parempi jättää hiukan tilaa nokin ja sulituksen väliin. Ne etenkin joidenkin turkkilaisten suosimat nuolet joissa sulat alkavat heti nokista, on tarkoitettu maasta käsin pituusammuntaan, ja sulitus on muutenkin erilainen. Sulkia on yleesä 3, ja niiden värit voi yleensä valita itse. Ratsastusjousiampuja voi ottaa sulat samanvärisinä, ns kukkosulalla eri yhdellä erivärisellä sulalla ei ole juurikaan merkitystä, koska nopeasti selästä ampuessa ei joka tapauksessakaan ehdi katsoa miten päin nuoli asetetaan jänteelle sulkiin nähden. Tästä syystä itse käännämme nokkeja 90 astetta, jolloin kummin päin vain asettaessa tulee sama pieni vaikutus sulista, eikä asialla ole merkitystä. Ratsastusjousiammunnassa tulisi harjoitella sokkona nokitusta, ts katse pysyy maalissa ja nokitus tapahtuu näppituntumalla.
Tämän saman seikan vuoksi hiukan isommat nokit ovat parempia nopeassa ja varmassa nokituksessa kuin kovin pienet. Nokkeja on hyvä avata pihdeillä sen verran, että ne eivät tartu jänteeseen kiinni liian tiukasti, jolloin hassuun kohtaan nokittaessa tilannetta voi vielä korjata.

Nuolien jäykkyys (englanniksi spine) ilmaistaan luvuilla yleensä 350-600, niin päin, että mitä isompi luku sitä "löysempi" nuoli. Urheilutauluammunnassa oikeakätiset ampuvat asettamalla nuolen jousen vasemmalle puolelle jolloin niin kutsuttu archers paradox (google, löytyy paljon infoa ja videoita) vaikuttaa olennaisesti nuolen jäykkyyden valintaan. Ratsastusjousiammunnassa taulut eivät ole sadan metrin päässä, ja valtaosa ratsastusjousiampujista ampuu jousen oikealta puolelta, jolloin nuoli ei lähde niin helposti kaartamaan laukaisun yhteydessä oli spine mikä hyvänsä. Jos ratsastusjousiampuja käyttää ns. military tekniikkaa, joka poikeaa voimakkaasti urheilutauluammunnasta (tästä lisää jäljempänä) hän saa samoilla jousen paunamäärillä niin paljon tehoja laukaisuun että kovin lerput nuolet voivat jopa hajota kärjen läheltä tauluun ja etenkin kiveen, puuhun tms osuessaan. Siksi military-tekniikkaa käyttävä ratsastusjousiampuja voi tarvita jäykemmät nuolet, kuin esimerkiksi tauluammuntatyylillä ampuva. Perusjäykkyys joka sopii aika monelle on 500. Siitä on hyvä lähteä.

Ratsastusjousiampuja ei tarvi nuoliinsa metsästyskärkiä ellei hän metsästä ja sihti ole jo niin hyvä että metsälle voi lähteä; tavalliset taulukärjet riittävät. Esimerkiksi 100 grainin taulukärki sopii melkein kaikkiin nuoliin. Sen lisäksi hän voi ottaa "irtona" muutamia blunttikärkiä, jotka voi ruuvata taulukärkien tilalle, jos haluaa ampua Qabaqia (ylöspäin, maali 8-9 metrin korkeudessa tolpan päässä).

Nuolten pituus on hiukan makuasia: mitään konkreettista hyötyä ei tule jos nuolet ovat aivan liian pitkiä. Oman vetopituuden mittaiset nuolet eivät häiritse nuoliviinessä ja niitä on helpompi käsitellä.


Nuolia ja viineitä kas siinä monenlaista. Kuva Mihai Cozmei

Nuoliviine, mikääää?
Nuoliviineeksi kutsutaan useimmiten nahasta tehtyä "koteloa" jossa nuolia säilytetään. Viineitä on lukuisasti eri tyyppisiä: turkkilainen, persialainen, skyytti, egyptiläinen, selkäviine, ja näiden välimuotoja ja ampujien omia innovaatioita ja virityksiä. Jotkut vetävät nuolet vyöltä, jotkut jopa saappaan varresta.

Eri viinetyypit antavat erilaisia mahdollisuuksia.
Turkkilaisessa viineessä nuolet sojottavat taaksepäin eivätkä ole ratsastajan tiellä, mutta tämä viinetyyppi on hitain käytössä, koska ratsastaja joutuu ottamaan kiinni nuolen putkesta eikä nokista ja tekemään usean nopean liikkeen kädellään. Tämä viinetyyppi on silti yhä suosituin.
Persialainen viine on oikeakätisellä ampujalla oikealla puolella, reiden päällä ja nokit osoittavat eteen-ylöspäin melko matalalla, niin että hän saa kiinni suoraan nokista. Nuolet eivät ole ratsastajan tiellä, ja viinetyyppi on asteen nopeampi kuin turkkilainen, mutta edelleen ampujalla on melko pitkä matka nokista jänteelle. Suosittu malli monessa maassa.
Skyyttiviine on myös aika suosittu malli, oikeakätinen ampuja virittää viineen vasemmalle puolelle, niin että nokit suuntaavat eteen-ylös. Jotkut ratsastajat pitävät viinettä aika alhaalla, osa hiukan ylempänä. Skyyttiviine on taas asteen nopeampi, mutta vaarana on että nokit tarttuvat hevosen harjaan ja liikerata nuolta ottaessa voi häiritä ratsastajan tasapainoa.
Egyptiläisessä viineessä oikeakätinen ampuja voi ottaa kiinni nokista oikealta puolelta ylhäältä - tämä viinetyyppi on nopein. Lyhin matka nokista jänteelle. Haittapuolena nokit lähellä omaa ylävartaloa, se voi tuntua kokemattomasta vaaralliselta ja toki ollakin. Ei ehkä paras viine aloittelijalle, mutta ylivoimaisesti nopein.


Turkkilaistyyppinen viine, kuva Anni Jauhiainen

Jotkut suosivat edelleen maasta hissuksiin ampuessa hyvin toimivaa kotelomaista selkäviinettä myös ratsain, mutta yleensä kerran kokeiltuaan ihmiset luopuvat ajatuksesta. Nuolet heiluvat kotelossa ja liikerata nokitukseen on vähintäänkin erikoinen. Intiaanitkaan eivät nähtävästi käyttäneet selkäviinettä varsinaisessa metsästyksessä tai taistelussa, vaan lähinnä kuljettivat kamppeitaan selässä taipaleiden välillä, koska heillä ei ollut käytössään satuloita. Ilman satulaa ratsastessa ei halua hirveästi tavaraa läpsimään hevosta kyljille ja haittaamaan omaa tasapainoa. Monet intiaanit vetivät nuolet vyöltä (vastaa käytännössä skyyttiviinettä asettelultaan). Selkäviinestä on silti mahdollista saada erittäin toimiva, mutta se vaatii pientä näppäryyttä stabiloida nuolet ja säätää selkäviineen kulmaa, jolloin käsivarren liike nuoleen tarttuessa olisi luonteva. (Vrt Mihai Cozmei voitti 2017 Euroopan Mestaruuden spesiaalia selkäviinettä käyttäen).

Myös satulaan kiinnitettävät viineet olivat lähinnä matkantekoa varten. Vrt tilanne, jossa putoat hevosen selästä taistelussa ja karkaava hevonen vie mukanaan kaikki nuolet... shit.


Egyptiläistyyppinen viine, kuva Mihai Cozmei

Käytit mitä viinetyyppiä hyvänsä, tai muokkaat olemassa olevista omasi (esim itse ammun egyptiläisestä viineestä muokatulla versiolla "rhythm quiver" jota mieheni Mihai Cozmei valmistaa) varmistu etteivät nuolet lentele ratsastaessa tiehensä, ja nokitusta helpottaa jos jokaiselle nuolelle on jollain tavalla oma lokero tai kolo, niin että voit ottaa jokaisen nuolen yksitellen. Lisäksi on hyvä varmistaa ettei viine osu hevoseen edes taaksepäin vartaloa kiertäessä back shottia varten, eikä etenkään läiski sitä vauhdissa. Itse en uskalla suosia viinetyyppejä joissa nuolen terävät kärjet jäävät suojaamatta, mutta maasta ammuntaan sopii melkein mikä viine hyvänsä.


TEKNIIKKA

Ratsastusjousiammuntatekniikoita on hyvin paljon eri tyyppisiä: erilaisia historiallisia tekniikoita sekä moderni urheilutekniikka.

Kolmella sormella vai peukulla?
Erilaisia veto- ja laukaisuotteita on melkoinen määrä, mutta käsitellään tässä kolmea päätyyppiä: ns välimeren ote eli 3 sormea, peukalo-ote ja persialainen ote.
Välimeren ote on käytetyin tekniikka tauluammunnassa, ja tällöin yleensä ammutaan vasemmalta puolelta jousta (oikeakätiset). Tähtäys tapahtuu tällöin nuolta pitkin. Kuten aiemmin jo tuli puheeksi, tällöin ampujan nuoli altistuu enemmän jousiampujan paradoksille, ja nuolen otto viinestä ja nokittaminen eli nokin asettaminen jänteelle on asteen haastavampaa jos se pitää tehdä hevosen selästä. Perinteisessä urheilutauluammunnassa ei ole samanlaista aikarajaa, vaan ampuja voi kaikessa rauhassa ottaa seuraavan nuolen viinestä ja laittaa sen jänteelle; tällöin ei ole suurtakaan väliä jos nokitustekniikka ei ole kovin sujuva. Laukkaavan hevosen selästä tilanne muuttuu. Hevosen liike, ilmavirta jne hankaloittavat asiaa jos nuoli pitää viineestä oton jälkeen sujuttaa joko jänteen ja jousen välistä vasemmalle puolelle, tai jänteen yli vasemmalle puolelle, ja nokittaa siitä. Lisäksi hevosen vauhti vaikuttaa siihen että nuoli haluaa lähteä lepattamaan vasemmalle, eikä sitä varsinaisesti estä mikään lähteämästä sinne, koska nuolta ei voi jäädä pitelemään etusormella ellei halua päästä sormestaan eroon.

Välimeren ote yhdistettynä jousen vasemmalta puolelta ampumiseen nimenomaan ratsastusjousiammunnassa on suosiossa lähinnä Euroopassa ja sielläkin lähinnä Unkarissa ja Saksassa. Unkarilaiseen tyyliin kuuluu laukata hyvinkin hitaasti (nuoli ei lähde niin helposti irtoamaan jousesta vasemmalle) eikä nuolia oteta viinestä, vaan ne pidetään viuhkana jousikädessä nokit ylöspäin. Koska jousikädessä on kasa nuolia (jopa 12) jousen paunamäärä ei voi olla kovin suuri; tyyliin kuuluukin usein ampua aika kevyillä, jopa alle 30 paunaisilla jousilla. Tämän tekniikan taitajat kuten tietysti etenkin tekniikan luoja Lajos Kassai ovat hyvinkin taitavia, mutta tämä tyyli sopii oikeastaan lähinnä vain unkarilaiseen rataan tai vähintäänkin hyvin hitaaseen laukkaan.

Peukalolaukaisu ei toimi jos nuoli on jousen vasemmalla puolella. Jospa siis ampuu vasemmalta puolelta jousta, kannattaakin ampua välimerenotteella. Suurin osa ratsastusjousiampujista kuitenkin käyttää tänä päivänä tekniikkaa, jossa nuoli sijoitetaan jousen oikealle puolelle (myös lyhin matka viinestä ja vähiten eri liikeratoja), ja veto ja laukaisu tapahtuu peukalolla. Tämä tyyli on ja on ollut laajalti käytössä koko Aasiassa. Kovapaunaisilla jousilla ampuessa peukalon suojana on käytetty nahasta, sarvesta, luusta, puusta tai metallista tehtyä "peukalorengasta" mutta tänä päivänä suurin osa käyttää nahan palaa tai arkisesti sähköteippiä peukkunsa suojana. Kevyillä jousilla suojaaminen ei välttämättä ole edes tarpeen.

Kolmas variaatio on persialainen ote, joka on ikäänkuin välimalli näistä kahdesta. Jälleen nuoli sijoitetaan jousen oikealle puolelle (oikeakätisillä). Persialaisessa otteessa etusormi ja nimetön vetävät jännettä, peukku ja etusormi avustavat. Persialaisessa otteessa on enemmän muuttujia kuin peukalo-otteessa, mutta se on vahva ja tukeva ote, joka tulee monilta luonnostaan. Suosittelenkin opettelemaan jomman kumman ylläolevista selkeistä otteista jos alkaa tässä vaiheessa opetella ratsastusjousiammuntaa - moni aloittaa ensin välimeren otteella ja vaihtaa myöhemmin yllä mainitsemistani syistä.


Tälleen hienosti sitä on itsekin aloitettu. Kolmella sormella, pitkäjousella, puunuolilla, ja nuoli jousen vasemmalla puolella... :D Kuva Johanna Mäkynen


Mistä tiedän oman vetopituuteni?
Oma vetopituus on paras tarkistaa omalta opettajalta, sillä se riippuu käytettävästä tekniikkasuunnasta, jousesta (jokaisella jousellakin on oma maksimivetopituus), nuolista sekä ampujan anatomiasta. Esim: oma vetopituuteni on käsivarteni mitta kainalosta etusormen kärkeen, 68 cm. Käyttämässäni tekniikassa ns ankkuripisteeni on alaleuassani, ts nyrkki koskettaa ankkuripistettä. Selästä ankkuripistettä ei voi samalla tavalla käyttää, mutta vetopituus on hyvä yrittää säilyttää samana. Käyttämäni nuolet ovat 70 senttiä pitkiä, koska käyttämäni viinetyyppi suosii nuolia mitkä eivät ole liian pitkiä käyttööni. Jos taas ampuisin pitkävetoisella jousella jonka tehot saa irti vasta 32 tuumassa, joutuisin vaihtamaan sekä viinetyyppiä että tekniikkaa. You see, monta eri muuttujaa. Oma opettaja on tässä hyvä. Aloittelijan kannattaa ottaa mieluummin ihan hiukan pidemmät nuolet kuin oma vetopituus, ettei vahingossa vedä nuolta yli, mutta ihan ylipitkistä nuolista ei ole mitään varsinaista hyötyä.


Staattinen vai dynaaminen ammunta-asento?
Ratsastusjousiampujankin tulee harjoitella ammuntaa maasta mahdollisimman paljon. Maasta käsin harjoitellessa ampuma-asento riippuu käytettävästä tyylistä: pääosin joko aika staattinen tauluammunta-asento tai ns military-tekniikka. Tauluammuntaa enemmän muistuttavassa tekniikassa paino on haara-asennossa olevien jalkojen kantaosalla tai koko jalalla, ja kylki on käännettynä kohti taulua. Kehon asento ei muutu juurikaan vetäessä ja laukaisussa. Tekniikka on miellyttävän yksinkertainen ja melko helppo omaksua, koska siinä on vähän muuttujia.

Toinen käytetty tekniikka on military tekniikka, jossa koko keho toimii jousen vahvistimena ja jatkeena. Asento muistuttaa enemmän itsepuolustuslajeissa tai esim nyrkkeilyssä käytettyä perusasentoa, jolloin keho on hiukan venytetty ylöspäin, paino enemmän jalkaterän etuosassa kuin kannalla, ja ajatus siitä että keho on enemmän kissa kuin norsu. Military tekniikassa ampuja käyttää koko kehoaan jousen vetämiseen ja pitää kiinni jousen kahvasta hiukan eri tavalla, jolloin laukaisua seuraa automaattisesti khatra, eli nuolen seuraaminen. Tekniikka ei ole luonnollisestikaan niin helppo omaksua, mutta antaa paljon enemmän voimaa ja fokusta ammuntaan.

Makuasioita :D Oikein hyvä ampuja hallitsee molemmat, ja useinhan tyyli on itseasiassa jotain näiden kahden väliltä, tai näiden kahden kombinaatio.


Eri tyylejä voi mittaroida mm kronometrin avulla, joka mittaa nuolen nopeutta.


HEVONEN

No se hevonen. Sekin on aika olennainen :D

Minkälainen hevonen sopii ratsastusjousiammuntaan?
Ideaali hevonen tähän lajiin on pitkähermoinen, tasalaukkainen, ei kovin säikky. Muuten rodulla ei ole väliä, mutta toki jos hevoselle laukkaaminen on rodun takia vaikeaa, voi olla kyllä ampuminenkin sellaisesta metkasta laukasta. Varsinainen ratsastusjousiammunta tapahtuu laukassa, sikäli askellajin laadulla on merkitystä.

Ratsastusjousiammunnassa ratsastajan tulee uskaltaa päästää irti ohjista ampuakseen, joten helpointa on aloittaa hevosella joka ei ole kovin villi ja virmakka, eikä ehkä ihan raketinnopeakaan. Kisoissa rata on usein esim 90 metriä pitkä ja Aasian kisoissa (WHAF) maksimiaika tällöin 9-10 sekuntia; Euroopan kisoissa on eri säännöt (IHAA) ja samalla radalla maksimiaika voi olla jopa 16 sekuntia, yleensä 14. 9 sekunnin kohdalla täällä on aikaleikkuri eli ratsastaja ei saa enempää aikabonuksia vaikka osuisi joka tauluun 7 sekunnissa; Aasian kisoissa on siis sama maksimiaika kuin täällä minimiaika. No joo... ;D Täällä ei siis joka tapauksessakaan kannata treenata omastaan tuulennopeaa, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Toisaalta moni hevonen on luonnostaan aika nopea, ja taistelemalla vauhdista saa hevosen vain inhoamaan koko hommaa. Oman kokemukseni mukaan mikä tahansa heppa jonka hermo kestää radalla laukkaamisen ilman käsiä ja nuolen osuman tauluun PAM, kelpaa!


Pitääkö hevonen opettaa lajiin?
Ehdottomasti pitää. Vähintäänkin siedättää se jouseen, nuoliin, sulkien rapinaan, nuolen osumiseen tauluun. Ammun itse aina aluksi maahan hevosen viereltä, sitten selästä paikalla seisten, ravista ja laukasta, edelleen maahan. Vasta kun tämä on hevoselle aivan okei, ammun maasta tauluun. Jne. Perus siedätystä. Jos koet ettet itse ole kykenevä opettamaan hevoselle ratsastusjousiammunnan alkeita, ota yhteyttä paikkakuntasi muihin ratsastusjouskatyyppeihin :) Ehdottomasti vältettävä hevosen säikyttämistä ja pahoja kokemuksia, mutta liian varovaiseksikaan ei kannata heittäytyä.


Tällä mustilla ei oltu koskaan ammuttu selästä, mutta nyt on... Elokuvan kuvauksissa Romaniassa, kuva Vasile Lupasc

Tarvitseeko hevonen jotain erikoisia varusteita?
Hevosen normaalit ratsastusvarusteet riittävät. Itse käytän lisäksi suojia jaloissa koska vauhtia voi joskus olla reippaastikin. Lisäksi käytän usein myös historiallista satulaa imitoivaa satulanpäällistä, jonka voi laittaa jo hevosella olevan sopivan satulan päälle; se on matkustellessa kätevä, kun ei voi tietää minkälaisen lätkäsatulan saa kisoissa. Ulkomaisissa ja osin myös kotimaisissa kisoissa kisataan siis kisajärjestän tarjoamalla hevosella. Kotona minulla on myös lännensatula ja portugalilainen härkätaistelusatula, joista molemmista on oikein kiva ampua kovemmastakin vauhdista. Monet tykkäävät myös australialaisesta satulasta, mutta ihan perus koulu- tai estesatula käy hyvin. Tärkeintä on, että se sopii hevoselle eikä häiritse sen liikettä tai lähde valumaan vauhdissa.

Tarvitseeko minun treenata hevosella jotain tiettyä ennen ampumisen aloittamista?
Ei ole yhtään huono asia, jos hevosellasi on hyvä kaasu jarru... toki muutenkaan. Lisäksi on hyvä harjoitella omaa kehonhallintaa niin, että uskaltaa mennä ravia ja laukkaa kevyessä istunnassa ilman käsiä, ennen kuin yrittää ampua selästä.


TURVALLISUUSNÄKÖKULMIA

* Huomaathan, että jopa 35 paunainen vastakaarijousi on TAPPAVA ASE. Älä koskaan pelleile sen kanssa niin että voit vahingoittaa itseäsi tai muita.

* Tarkista aina varusteesi ennen kuin ammut. Ovatko nuolet ehjät? Rikkinäisiä nuolia ei pidä käyttää; hiilikuitusäle kädessä ei ole leikin asia. Hoida joustasi, älä jätä sitä tulikuumaan autoon kesällä, kaatosateeseen, turhan päiten jänteellä pidettynä koko päiväksi, eikä ehkä kannata ampua heti lämpimästä sisältä otetulla jousella 15 asteen pakkasessa vaan antaa materiaalien ensin adaptoitua lämpötilan vaihdokseen. Vastakaarijousen ylälapaa kannattaa säännöllisesti kääntää vastakkaiseen suuntaan ettei ylälapa ala vääntyä ja jousi heittää itseään pois jänteeltä ampuessa. Tarkista aina että jänne kulkee keskellä lapoja, ja korjaa tarvittaessa. Älä ammu rikkinäisellä jänteellä, joka on vaarassa rispaantua poikki.

* Tarkista ja varmista aina ampumissuunta ja maalin tausta. Älä koskaan ammu suuntaan jossa voit vahingoittaa muita ihmisiä tai eläimiä, jos et osukaan tauluun tai nuoli kimpoaa vaikkapa maalitelineestä.

* Varmista että hevosesi on okei kaikkien käyttämiesi välineiden ja varusteiden kanssa. Varmista että käyttämäsi ratsastuspohja on hevosellesi turvallinen ja sopeuta treenivauhtisi pohjan kunnon mukaan. Ts ei kiitolaukkaa möykkypellolla, eihän.


Joo, ei näin. Nuoli etusormeen luuhun asti.


RATSASTUSJOUSIAMMUNTA SUOMESSA?

Meitä alkaa olla monta! Tervetuloa iloiseen joukkoomme Suomen Ratsastusjousiampujain Liittoon. SRJL ja sen alaseurat EMAC ja tulevaisuudessa varmasti myös ESRAJA tulevat järjestämään kisoja, harjoituksia ja kursseja ympäri Suomen.
Itse toimin EMACin (Equestrian Martial Arts Club) aluejärjestön Warriors of Westin moottorina täällä Lounais-Suomessa, ja kierrän pitkin Suomea mieheni Mihai Cozmein kanssa, joka on lajin maailmanmestari vuodelta 2014 ja opettanut lajia ammatikseen 18 vuotta useassa eri maassa. Vastaan mielelläni kysymyksiin ja autan alkuun, laitelkaa rohkeasti viestiä :)



SANASTOA:

*Pauna -käytetään jousen voimakkuuden ja vetovastuksen ilmaisussa.
*Vetopituus -Jousen yhteydessä pituus johon jousta voi maksimissaan vetää, tai ampujan kohdalla se pituus johon jännettä vetää.
*Viine -nuolikotelo
*Vastakaarijousi -jousityyppi, jossa jousi ei ole D kirjaimen mallinen vaan siinä on vastakaaret antamassa lisää vauhtia ja voimaa. Yleisimmin käytetty jousityyppi ratsastusjousiammunnassa. Tehdään usein laminoimalla.
*Pitkäjousi -historiallinen jousityyppi, joka voidaan tehdä pelkästä puusta. Käytetty sotajousena lähinnä maasta.
*Ankkuripiste -Termi jota käytetään kuvaamaan kohtaa, johon jousiampuja vetää ja hetkeksi lukitsee kätensä ennen laukaisua (pyrkimys että olisi aina sama)
*Välimerenote -veto- ja laukaisuote jossa jännettä vedetään kolmella sormella.
*Peukalo-ote -jännettä vedetään peukalolla, jonka etusormi lukitsee. Muut sormet kiinni nyrkissä.
*Persialainen ote -keskisormi ja nimetön vetää, peukku avustaa, etusormi ohjaa.
*Urheilutauluammunta -kisaversio jousiammunassa jossa ei ole merkitystä muilla attribuuteilla kuin osumatarkkuudella.
*Nokki -nuolen pää jossa kolo jänteelle.
*Nokinpaikka -merkki jousen jänteellä, johon nokki asettuu; ylä- tai alapuolelle.
*Nokitus -nuolen nokin laitto jänteelle
*Lapa, Ylälapa, alalapa -jousen osia
*Kärki (nuoli) -metalliosa nuolen päässä. Taulukärki yleisin. Leikkaavaa kärkeä käytetään metsästyksessä, kumista esim Qabaq-radalla.
*Varsi (nuoli) -nuolen varsiosa, tehty yleisimmin hiilikuidusta tai puusta. Myös alumiinisia.
*Sulat (nuoli) -ratsastusjousiammunnassa yleensä luonnonsulista tehdyt, tauluammunnassa voivat olla myös kumia tai muovia.
*Nuolen jäykkyys, spine -kuvaa nuolen taipuisuutta. Ilmoitetaan usein esim luvuin 350-600. Mitä pienempi luku sitä jäykempi nuoli.


LINKKEJÄ:

Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto
Equestrian Martial Arts Club
IHAA
WHAF
Arrow House
Rautaportti
Eskils Archery
Nockläget


LÄHTEITÄ:

Ancient Encyclopedia
Scythians in Wikipedia

Kirjat:
Horseback Archery: Claire & Dan Sawyer
The Amazons: Adrienne Mayor
Haastattelut: Mihai Cozmei ja usea pitkän linjan ratsastusjousiampuja jotka halusivat säilyä nimettömänä ;)


LISÄKYSYMYKSIÄ KOMMENTTEIHIN! Yritän vastailla parhaani mukaan


Katariina Albrecht