keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kuukausi tropiikissa - Seikkailuja Malesiassa 7/2016


Tämä teksti on ollut oikea iisakinkirkko - jostain syystä julkaiseminen on ollut jo tragikoomisen mahdotonta. Kone jumittaa, bloggerin puhelinappsi kaatuu, tai tulee heinäsirkkoja ja tulvia. Noh saas nähdä onnistuuko se nyt.

Koko vuosi on ollut melkoista haipakkaa. Vietimme heinäkuun Malesiassa valmistellen ja rakennellen sille maailmankolkalle ratsastusjousiammuntatoimintaa ja verkostoja. Pidimme klinikoita ja yksityistunteja, suunnittelimme busineksia eri sen seudun maihin ja loimme uusia kontakteja.


Malesia on asteen haastava maa hevoshommille, muutamasta syystä. Ensinnäkin ilmasto on todella kinkkinen- kuvittele työskenteleväsi hevosten parissa kasvihuoneessa, jossa on 37 astetta lämmintä ja sataa joko koko ajan tai joka päivä. Kasvihuone on täytetty elukoilla ja ötököillä jotka yrittävät aktiivisesti tappaa tai vähintäänkin vahingoittaa. Uujea!



Toinen ongelma muodostuu paikallisesta hevoskulttuurista joka on pääosin vielä hyvinkin tuoretta ja ohutta. Hevosten pito on kallista ja hankalaa, heinät kuskataan Australiasta saakka. Paikallinen viidakkoheinä maistuu vain naudoille ja norsuille. Suuri osa hevosista tuodaan myös Australiasta, ja aika moni on joko ex-laukkuri tai pooloponi: kumpikaan ei nyt ihan varsinaisesti sovellu aloittelijoille tai edes perus harrastajalle. Malesiassa on oma hevosrotu, malesianponi, joka on aika villiponi tyyppinen ratkaisu, eikä sekään ole mikään lasten ratsu lainkaan. Malesianponi on erittäin nopea sekä laukkaamaan että potkaisemaan :'D


Kolmas ongelma joka koskee lähinnä itseäni muodostuu paikallisesta kulttuurista - (kristitty eurooppalainen) nainen opettamassa miestä on monessa paikassa edelleen tabu. Onneksi moni on kuitenkin aika liberaali ja minulla alkoi olla hyvä nippu naisia ja lapsia oppilaina.


Saimme luotua hyviä kontakteja paikallisiin hevostoimijoihin ja kehiteltyä uuden kansainvälisen yhdistyksen sekä lanseerattua ensimmäiset Living Arrow Horseback Archeryn järjestämät kisat - Battle Track joulukuussa Rembaussa. Olemme siis menossa tuonne takaisin marraskuusta tammikuuhun.

Malesia on rento maa jossa ei turhia hötkyillä. Syöminen on tärkeää ja ruokailutilanteet olennainen osa kulttuuria. Malesialainen keittiö on varsinainen Aasia-fuusio, vaikutteita on niin Kiinasta kuin Intiastakin. Kukaan ei halua lähteä töihin kasilta aamulla, lounaan jälkeen kuuluu ottaa nokoset ja illalla notkutaan runsaiden pöytien äärellä niin kauan että napa ruskaa. Syöminen on edullista, samoin shoppailu, mutta jälkimmäiseen ei ollut tällä kertaa aikaa eikä tarvetta. 


Pidimme useita klinikoita ja yksityistunteja Melakan ja Negri Sembilanin maakunnissa, toimin lähinnä apuopettajana Mihai Cozmeille joka on Malesiassa varsin tunnettu ja haluttu opettaja. Lisäksi opetimme hevosia ratsastusjousiammuntaan; esimerkiksi yhtenä aamupäivänä ratsastimme yhteensä 18 hevosta kahdestaan, joiden selästä ammuimme ja valitsimme 12 käytettäväksi kursseille. Aika hyvä saldo! Hevosvalikoima on varsin eksoottinen vaihdellen paikallisesta viidakkoponista kalliisiin tuontiarabeihin. Istahdin parin puoliverisenkin selkään, sekä Argentiinasta asti rahdatun Evita (...)-tamman josta tuli suosikkini. Evita oli pooloponin ja criollon risteytys, oikein näppärä hevonen. Toinen suosikkini oli kuvankaunis Numa-tamma, puhdas arabi, melkoinen persoona mutta muuten oikein mukava tyyppi.



Vapaa-ajalla kävimme heittämässä turistiturneen Georgetownissa Penangissa, voi että miten hieno paikka! Kansainvälinen, kuin Singapore. Aivan törkeän hyvää seafoodia, kauniit maisemat, vuoret kohoavat suoraan merestä. Upea kasvitieteellinen puutarha, tuhmia apinoita kaikkialla, friteerattuja jakkihedelmiä ja yöelämää.



Kävimme Kuala Lumpurissa muutaman kerran, IKEAssa (hah) hakemassa yhteistyökumppanimme uuteen ravintolaan muutamia lamppuja ja sälää, eräässä jouskariliikkeessä promokeikalla sekä Mihai oli urheilukanavalla suorassa lähetyksessä. Mitään turistihommia ei ehditty siellä suorittaa, jäi jättitornitkin näkemättä, mutta ei mitään valtavaa kiinnostusta hengata miljoonakaupungissa muutenkaan.

Ai niin, tapasimme myös Melakan osavaltion päällysmiehen, osallistuimme Durian-festivaaleille (oletteko maistaneet durian-hedelmää? O M G... yrgh! :D), kikkailimme jouskarin kanssa kronometrillä eri tyyleillä, testasimme vaikka mitä erilaisia nuolia ja jousia, innovoimme uusia nokkeja ja tuotteita. Jännittävää. 


Niin ja se luonto. Eksotiikkaa piisaa. Polskin beachhousemme edustan lämpimissä aalloissa kunnes näin krokotiilin matkalla suistolta toiselle, ja naapurin kalastaja kertoi että rantavesi kuhisee piikkirauskuja. Sen jälkeen en ollut enää yhtä ihastunut aamu-uintiin. Meidän piti lähteä viidakkoretkelle trekkailemaan mutta se jäi nyt toiseen kertaan - iilimadot, tuhatjalkaiset ja muut ällöttävät otukset eivät houkuta puhumattakaan myrkkykäärmeistä, mutta siellä on varmasti paljon hienoa nähtävää joten haluan kyllä kokea senkin pikku riskienkin uhalla. Kyseessä olevassa kansallispuistossa on myös norsuja ja tiikereitä, oi vau. Trekkailu paikallisessa umpiviidakossa ei ole mitään ihan kepeää puuhaa joten jospa alkaisi lenkkeilemään jo nyt etten oksenna ekaan ylämäkeen.


Takaisin Malesiaan siis talveksi - tämän pikku postauksen päätän kuvaterveisiin reissusta.

Katariina Albrecht












tiistai 30. elokuuta 2016

Romania & Riga 8/2016


Elokuu on ollut varsin hullu kuukausi. Kirjoitan tätä Prahan lentokenttähotellissa, jossa jumittamme jatkolennon epäonnistuttua matkalla Korean MM-kisoihin. Elokuun alussa palasimme kotiin Malesiassa töiden parissa vietetyn kuukauden jälkeen, sen jälkeen meillä oli heti viikonloppukurssi Pohjanmaalla, sitten ampaisin Latviaan Riiaan osallistumaan paikalliseen show'hun ja sieltä suoraan viikoksi Romaniaan. Sen jälkeen olikin heti SM-kisat Pohjanmalla, ja seuraavana päivänä lähdimme kohti Koreaa. Huh! 

Jospa kertoisin alkuun Latvian reissusta. 
Latvian pääkaupunki Riika täyttää tänä vuonna muistaakseni 860 vuotta, ja juhli merkkipäiviä erilaisin tapahtumin. Sain kunnian olla pääesiintyjänä Riga Horse Showssa, joka oli yksipäiväinen tapahtuma Arcadia-puistossa, jossa meillä oli hauska heppanäytelmä sekä minulle oma pikku jouskari-miekka show. 




Esitin näytelmässä ulkomaalaista prinsessaa joka pelastaa tarinan päähenkilön herra professorin. Juoni oli varsin hupaisa, huusin uhkauksia suomeksi, ajoin rosvoja takaa paikallisella sotaratsullani, ja prinsessa kosi lopussa professoria. Näytelmän jälkeen oli oma minishowni jossa ammuin jouskarilla hienon hevoseni Samta Sniezen (samettinen lumihiutale) selästä ja katkoin "vihollisten päitä" eli kurpitsoja miekalla. Hehe. Showjutuissa ja demoissa olen parhaimmillani, osuin kivasti keskelle tauluja ja kaikki sujuu. Jännitin toki hiukan koska koko hässäkkä videoitiin ja televisioitiin mutta silti eri fiilis kuin kisoissa. Show meni kaikin puolin kivasti vaikka vettä ripsutti. Seuraavana päivänä pidin pikku klinikan Raivo Salmsin perheen upealla tallilla, vau mitkä puitteet! Vielä ennen kotiin lentoa kävimme turistikierroksen Riian keskustassa. Ihana viikonloppu! Aloin jo harkitsemaan Latviaan muuttoa ;-) 





ROMANIA 

Riian reissun jälkeen ehdin olla kotona peräti 24h kunnes taas keskellä yötä nokka kohti H-Vantaan lentokenttää ja aikaisella aamulennolla Bukarestiin Romaniaan. Siellä meitä oli vastassa autokuski, ja suuntasimme Targovisteen jossa osallistuimme historiallisen elokuvan kuvauksiin. Elokuva kertoo Vlad Tepesin elämästä, eli "Draculasta", mutta ei hölmöä vampyyritarinaa vaan todellisen tarinan tästä Romanian historian kannalta varsin merkittävästä henkilöstä. 


Tässä muutamia muistiinpanoja matkalta. 

Vlad Tepesin ja isänsä Vlad Draculin kotinurkilla. Komean vanhan linnan rauniot, korkea vartiotorni jonka huipulla liehuu Romanian lippu. Kosteat kylmät kellarikäytävät, askeleet kopisevat linnasalissa. Aluetta ympäröivät valtavat muurit ja vallihaudat, yksinäinen korppi lentää 800 vuotta vanhan kirkon raunioiden yli. Silkki ja palttina ovat jo muuttuneet tomuksi mutta historia tuntuu täällä todelta. 


Puiden alla suojassa polttavalta auringolta. Rukoilijasirkan elämänmeno kameralaukun päällä väijyen vaikuttaa melko leppoisalta. Ohi lentävällä kärpäsellä ei ole enää lystiä. Hevoset rouskuttavat tauolla heiniään. Kohta mennään taas. Miljoona paarmaa, ilma ei liiku, vain valtavalla niityllä hyppivien sirkkojen siritys ja metsässä laiduntavien lehmien kellojen kilinä rikkoo paahtavan hiljaisuuden. 

Hyppään friisioriin selkään ja karautan nuolia väistellen turkkilaisen soturin perään. Otan miekkani ja jahtaan häntä täydessä laukassa. Myöhemmin tuon hänen päänsä sotapäällikölleni. 

Orhi ei ole varsinainen ratsu mutta yrittää ymmärtää. Jalat ovat jo hapoilla. Olemme ratsastaneet niittyä ympäri koko päivän. Eri kuvakulmia. Uudestaan. Ratsut alkavat väsyä, mutta jatkamme vielä yhden oton. Ja seuraavan. Riisun ratsuni ja juotan sen. Lysähdämme molemmat metsän varjoon. Yöllä on hurja ukkosmyrsky, pikku hostellin katto on kovilla. Tuuli riepottaa kattoikkunan auki ja sataa sisälle. Täysikuu. Kuka muuttuu ihmissudeksi? Transilvanian vuoret häämöttävät sinisinä horisontissa. Sinne huomenna illalla. Ensin pitää vielä tappaa muutama sotilas ja muita peruspuhteita.


Seuraavana päivänä tutustun Targovisten ja ylipäänsä Romanian kiehtovaan historiaan. Samaan aikaan pieni rukoilijasirkkauros tutustuu otsaani. Myöhemmin päivällä kävelen kuvausten tauolla metsän varjossa, ja niskatukassani mönkii valtava rukoilijasirkkanaaras. Okei nämä hyönteiset ovat minusta hienoja mutta ei tarvitsisi ottaa ihan näin läheistä kontaktia. Löydän vielä yhden laukustani. Kokoero sukupuolten välillä on melkoinen. Minikokoinen vaatimattoman näköinen uros päättyy lemmenleikin jälkeen pönäkän naaraan lounaaksi. 



Simultaanisti tätä pohtiessani niityn poikki raahustaa uupunut vuohipaimen, pikkuinen laiha mies, sekä lehmiä laitumelle ohjaileva paikallinen vanhempi rouva. Vahva kuin työhevonen, takapuolikin samaa kokoluokkaa. Saatan hiukan tirskiä sisäänpäin vertauskuvalle joka kävi mielessäni. 

Olen jo ystävä mustan friisiorhini kanssa. Orhi ei ole ehkä penaalin terävin kynä mutta yrittää ymmärtää työnsä. Ensin kestää sata metriä saada se laukkaamaan ja toiset sata stoppaamaan. Onneksi niitty on suuri. Orhi kieppuu paarmoja pakoon puuta ympäri narussa, ja jumiin joutuessaan istahtaa ison palokuntahaan suoraksi. Se tykkää keskiraskaasta työhevostamma Freijasta, mutta tamma taitaa jo olla tiine. Tamma on urhea. Ei ymmärrä ratsastuksesta mitään mutta tekee kaiken ja enemmänkin. 


Miekka painaa. Pyyhin tekoverta naamastani, hiki valuu paahteessa ja saa litkun valumaan silmiin. Jokin ötökkä kutittaa taas niskassa. Vannon jos se on taas sirkka grillaan sen lounaaksi. Se on vain pieni hölmistyneen näköinen hämähäkki. Avara Luonto jatkuu bongaamalla erittäin vikkelän sammakon ja pelottoman herra hiiren, joka tonki kamojamme varjossa. 



Autoon. Kuuden tunnin matka halki sateisen Valachian ja Transilvanian. Mutkaiset vuoristotiet, perjantai ruuhka. Moni muukin haluaa viikonlopuksi helteisestä ja hektisestä pääkaupungista vuoriston raikkaaseen ilmaan. Vuoret kohoavat henkeäsalpaavan kauniina pohjoisessa. Sateinen ja sumuinen ilma kieppuu laaksoissa muodostaen aivan kuin eläviä hahmoja. Tie mutkittelee syvässä laaksossa sateen villitsemän joen törmällä. Syön maisemaa silmilläni. Nukuttaa. 


Tänään herään vanhaan navettaan tehdyssä hienossa majatalossa. Kaikkialla on vihreää ja kaunista. Jos keli sallii ratsastamme pikkusen lähivuorille.


Pikainen reissu aamulla Sebesin historialliseen kaupunkiin. Jonkun sortin festivaalit menossa, aamulla pääkatu täynnä kaljateltoissa torkkuvia työn raskaan raatajia valmistautumassa tulevaan päivään. Upea vanha katedraali 1200-luvulta. Selvitämme samalla millä pääsemme Sebesistä Sibiuhun sunnuntaina ehtiäksemme yöjunaan ja takaisin Bukarestiin. Päädymme taksiin. Punavallan aikainen paikallisjuna on niin hidas että olisimme fillarillakin perillä nopeammin. 

Satuloimme ratsut. Mihaille kimo arabiruuna ja minulle ruskea ruuna joka on perimältään liki puhdas arabi höystettynä tipalla paikallista rotua. Suuntaamme kukkuloille. Ensimmäinen etappi kulkee ohitse räksyttävien vahtikoirien, halki valtavan maissipellon, kunnes saavumme pikku tielle. Ravaamme hyvän matkaa ja hevoselle ovat innokkaita ja reippaita. Edessämme aukeaa pitkä hiekkatie ja ylämäki - karautamme ripeää laukkaa kukkulan päälle. Upeat maisemat! Pohjoisessa korkeammat vuoret, kukkia, niittyjä, metsää... Kävelemme halki jylhän tammimetsän. Suuntaamme toiselle kukkulalle jossa laiduntaa lampaita. Yksinäinen työhevonen hirnuu meille. Hevosemme eivät ehdi vastata, kun lampaiden luota juoksee kimppuumme kuusi paimenkoiraa. Räkä lentää ja leuat louskuvat. Hevoset ovat tottuneet näihin mutta kuskia hirvittää. Mukana on ruoska jolla voi tarpeen mukaan paukauttaa ilmaan jos meno yltyy liian villiksi. Tanssimme poikittain hyvän matkaa ja ratsuni yrittää potkaista yhtä koiraa.  Lopulta olemme riittävän kaukana laumasta ja koirat juoksevat takaisin kotiin. Syke on korkealla. Ravaamme mäkeä ylös, ja törmäämme laumaan nautoja. Onneksi mikään osapuoli ei hätkähdä. Pikku vuoren jyrkillä rinteillä tehdään heinää hevosilla. Traktoreilla ei ole tuonne asiaa. Umpimustaksi ruskettunut hevoskuski taiteilee isojen heinäkärryjen kanssa. Rinteillä ei ole varaa virheisiin. 


Reittimme vie meidät toiseen metsään. Laukkaamme täyttä vauhtia metsätiellä. Ratsuni pikkuisen loikkii. Kävelemme hyvän matkaa. Jalat ovat 25 kilsan ylä-alamäki hässäkän jälkeen jo vatkulia. Hevosissa tuntuu olevan vielä ruutia. Ohjat käteen ja otamme loppukirin valtavalla puidulla pellolla. Kilometri täyttä kiitoa, annan ratsuni mennä niin kovaa kun se tahtoo. Mihai laukkaa edellä ja leikkii ampuvansa meitä jousella. Hevoset juoksevat niin kovaa että vesi lentää silmistä. 


Hoidettuamme hevoset köllähdän aurinkotuoliin. Nyt on hetki aikaa rentoutua ennen pitkää kotimatkaa. 


Vielä kuvia Romanian matkalta:











Teksti: Katariina Albrecht 
Kuvat: Katariina Albrecht, Latvian kuvat Reinis Rudzitis ja Kristīne Eglīte
Romanian leffakuvia Vasile Lupesc