perjantai 15. helmikuuta 2013

Ajatuksia nuoren hevosen kouluttamisesta

Suunnittelin kirjoittavani pidemmänkin ajatelman nuorten hevosten kanssa puljaamisesta, mutta mitä sitä turhaan; jokainen saa ihan itse kokeilla erilaisia lähestymistapoja ;-) Kuitenkin muutama kysymys ja ajatus niiden teemojen ympäriltä, jotka mietiytyttävät monia ratsastajia. En väitä, että itsekään tietäisin näistä sen enempää kuin joku muukaan, mutta ajatusten herättely ja vastausten hakeminen on aina yhtä kiinnostavaa.



Perinteinen periaate nro 1. Ratsasta varsaa reippaasti takaa eteen kohti tuntumaa. Opeta hevonen tukeutumaan ohjaan.

Mitä on kellekin "tuntuma"? Ohjan paino, vai pari maitopurkkia? Kaikki mikä on enemmän kuin ohjan paino, on jo kuitenkin jonkin asteista vetämistä ratsastajan taholta. Miksi hevosen tulisi tukeutua ohjaan? Mitä ruumiinosaansa se siinä tukee? Päätä? Miksi ihmeessä? Eikö tavoitteena ole self carriage, vai halutaanko käyttää ratsastajaa jonkinlaisena rollaattorina?

Miksi pitäisi mennä tolkutonta haipakkaa nuoren kanssa? Paraneeko tasapaino siitä, että hevosella juostaan pää viidentenä jalkana, ennen kuin sen tasapaino ratsastajan kanssa on kehittynyt laisinkaan. Ei ole toki tarkoitus madella vetelän ameeban kanssa minne sattuu, mutta hevosen älytön hätyyttäminen ja painostaminen alkuvaiheessa johtaa aika nopeasti siihen, että varsasta kehkeytyykin kireä viulunkieli jolta on seuraavaksi jarrut ja tahti varsin kadoksissa. Olisiko järkevämpää yrittää etsiä juuri sille hevoselle sopiva helpoin tahti eri askellajeissa? Mahdollisesti vetohevosta käyttäen, hitaalla hermorakenteella varustetulla hevosella ehkä maastossa, jotta oma luonnollinen eteenpäinpyrkimys löytyisi ja säilyisi? Pyritäänkö siihen, että ratsastus on nuorelle hevoselle mahdollisimman mutkatonta ja hyväksyttävää, vai mahdollisimman tukalaa? Hevonen liikkuu mielellään eteen, kun se on hyvässä tasapainossa. Mikään varsa ei ole, mutta toki yksilölliset erot ovat valtavia riippuen myös siitä, miten hevonen on varsavuotensa viettänyt. Laatikossa ei pysty kasvattamaan urheilijaa.


Perinteinen periaate nro 2. Ratsasta varsaa pohkeet kiinni.

Mitä on "pohkeet kiinni"? Nilkat, pohjelihas hevosen kyljessä, koko jalka reidestä asti kiinni hevosessa?
Riippuu myös ratsastajan mittasuhteista hevosen nähden, sekä muista anatomisista seikoista. Pitkäjalkainen ratsastaja kapealla pienellä hevosella näyttää ja tuntuu kovasti erilaiselta, kuin pieni lyhytjalkainen ratsastaja leveällä hevosella.
Helposti käy niin, että ratsastaja jännittää pohje- ja reisilihaksia jolloin myös lantion alue jännittyy (josta ei seuraa mitään positiivista), joten järkevintä etenkin nuorella hevosella olisi antaa jalkojen vaan olla rentona silloin kun niitä ei käytetä. Kun hevonen on oppinut ymmärtämään pohkeen eteenajavan merkityksen, pohjeavuksi riittä hyvin usein pelkkä kosketus. Mikä idea on turruttaa nuori hevonen heti pohkeella hiertämiseen ja puristeluun? Kohta sitä pitää ratsastaa kovemmin ottein eteenpäin, ja se valuu entistä etupainoisemmaksi, jolloin sitä pitää ruveta vetämään edestä, jolloin se ei enää liiku takaa - - kohta ollaan tilanteessa että nuorella hevosella on pitkät kannukset, gramaanit ja siltikin se tuntuu siltä kuin tunkisi hammastahnaa takaisin tuubiin. Hupsista.


Perinteinen periaate nro 3. Kyllä sen on mentävä, vaikka se ei halua.

Miksi se ei halua? Yllättävän usein nuorella hevosella on hampaat hoitamatta, se tallin halvin ja kuppaisin satula sisäänratsastusta varten kun eihän se tarvi vielä sopivaa satulaa, liian lyhyeksi kuluneet kavionnysät ja lihakset kipeänä holtittomasta liinan päässä riekkumisesta (tästä kohta lisää). En minäkään haluaisi mennä! Lisäksi nuorta hevosta voi pelottaa uudet tilanteet ja ärsykkeet, ja vaikka urbaanilegendan mukaan hevonen pelleilee ja vttuilee näin ei aivojen biologisen ja kemiallisen toiminnan rajoissa kylläkään tapahdu, vaan hevosen tunne on aina aito. Se miksi hevonen yhtäkkiä pelkää jotain ihmisen mielestä naurettavaa asiaa onkin sitten eri juttu. Hevonen on kuitenkin saaliseläin, eikä sen geenit ole niin domestikoituneet että tietäisi, ettei Suomessa ole leijonia eikä sapelihammastiikereitä. Ne yksilöt, jotka ovat suhtautuneet puskan rapinaan vuosituhansien kuluessa välinpitämättömästi, eivät ole jääneet jatkamaan sukua. Oli se ihmisen mielestä typerää tai ei.

Jos hevosella ei ole fyysistä syytä vältellä työntekoa, voidaan pohtia, kokeeko se sen laisinkaan kannattavana. Totta kai hevosen "täytyy totella" tiettyjen reunaehtojen sisällä esim vaaratilanteen uhatessa, mutta hevosella ei ole mitään sisäänrakennettua systeemiä pitää ihmistä automaattisesti auktoriteettinaan ja rrrrakastaa ratsastamista.

Koirien koulutuksessa käytetään paljon positiivista vahvistamista, mutta hevosten kanssa pääosin negatiivista. Jos sitäkään. Aika usein hevonen ei saa minkäänlaista palkintoa siitä, että se on arvannut oikein, ja tilanne on sitäkin kökömpi jos se saa koko ajan useita ristiriitaisia käskyjä toteltavakseen. Vedä ja työnnä yhtä aikaa - - saat takuulla nuoren hevosen hämmennyksiin. Silloin sen on jätettävä tottelematta toista käskyä, eli oltava "tuhma"! :D Hevoset älykkäinä eläiminä toki oppivat arvailemaan meidän sekavista käskyistämme, mitä milloinkin haluamme, mutta asian voi tehdä paljon yksinkertaiseminkin. Käytetään vain yhtä käskyä kerrallaan, ja kun hevonen reagoi toiveisiimme, käsky loppuu välittömästi. Vrt, hevonen ei ehkä koe kiitoksena, jos ohjasapuun reagointi johtaa vain vähän vähempään vetämiseen...

Joskus hevonen ei tottele yksinkertaisesti siksi, että sillä ei ole siihen minkäänlaista motivaatiota. Hevonen ei koe ratsastajaa "sen arvoisena", eikä keskinäinen luottamus ja kunnioitus ole laisinkaan vaakakupeissaan. Pelkällä kunnioituksella ei pääse kovin pitkälle, eikä toisaalta pelkällä luottamuksellakaan. Pitää olla molemmat, ja molempiin suuntiin!

Perinteinen periaate nro 4. Ratsutus on kokeneiden ammattilaisten hommia.

Höpönlöpön! Ei normaalin perusvarsan ratsastaminen ole mitään rakettitiedettä, eikä sen tarvi myöskään olla mitään extremeä stunt-toimintaa. Jos ratsastaja ei ole notkea apina, aikaa valmisteluineen menee toki kauemmin, mutta ei se ole mikään reunaehto. Hevosia on ratsuttanut maailman sivu kaikenmaailman vanhat äijät ja kankeat köppänät, silloin valmisteluun pitää vaan käyttää enemmän aikaa ja varmistua siitä, että hevonen on koko ajan rento. Eipä se pahitteeksi ole ylipäätäänkään. Jos omaa jonkinlaisen kehonhallinnan ja tuntee hevosen, tietää perusasiat hevosen oppimispsykologiasta ja heittää kellon ja kalenterin narikkaan, jokainen voi sisäänratsastaa ja ratsuttaa omaa hevostaan, ainakin tiettyyn rajaan asti. Kaikenmaailman muuvien ja temppujen opetteluun voidaan toki tarvita vankemman ammattitaidon hankkinutta henkilöä, mutta niiden edistyneempien temppujenkin opettelu on paljon helpompaa, jos hevosella on hyvin opitut kaasu, jarru ja ratti valmiina, ja se on ratsastajan kanssa rento ja luottavainen.

Hevosen ei tarvi riekkua ratsastaessa, laisinkaan. Sen ei tarvi kuulua asiaan. Niin voi toki käydä, mutta se ei ole lainkaan pakollista, heh. Hevosta ei tarvi väsyttää ensin liinassa pukituttamalla, sen ei tarvi olla mikään villipeto, jota kolme miestä pitelee kiinni neljännen heittäessä ratsastajan selkään motocross-varusteissa. Miten hevonen voi edes ymmärtää, että ensin sen pitää juosta liinassa kuin hullu, jonka jälkeen se ei saakaan liikkua ratsastajan kiivetessä selkään ja liikkeelle lähdetäänkin rauhassa, eikä niin että juoksuttaja sivauttaa raipalla persuksille. Logiikkaa...


Tyylisuuntia ja oppeja on yhtä monia, kuin ratsastajia ja opettajiakin. Monta tietä vie Roomaan. Ei ole vain yhtä oikeaa totuutta. Ainoat asiat joista on turha kiistellä, ovat luonnonlait - hevonen on tietynlainen biologinen, fysiologinen, psyykkinen ja sosiaalinen eläin, jolla on omanlaisensa tapa reagoida asioihin. Ihan kuten meilläkin. Hevosesta ei tule saaliseläintä, eikä se pysty päihittämään gravitaatiota tai muitakaan fysiikan lakeja, vaikka kuinka haluaisimme ja olisimme päättäneet niin.
Moni epäselvyys selviäisi, jos oppilas kysyisi rohkeasti perusteluja opettajalta, tai ratsuttajalta. Vaatikaa perusteluja! Yllättävän monella hevosalan ammattilaisella, jopa ihan korkean tason kilpailijoilla, on hyvin hatarat tiedot hevosen fysiologiasta, biomekaniikasta ja oppimistavoista. Mutua ja urbaanilegendoja liikkuu sitten sitäkin enemmän. Kyseenalaistakaa, ajatelkaa! Kyseenalaistakaa kaikki! Myös tämä, minkä juuri luitte. ;-)

23 kommenttia:

miolann kirjoitti...

Huh mitä touhua hevosen koulutus, ihmettelee tässä yksi koirankouluttaja...

JullejaSiru kirjoitti...

Hyvin valaiseva teksti, kiitos tästä :) Huomaa että olet oikea ammattilainen :))

Irkku kirjoitti...

Kirjoitat kyllä niin hyvin. Selkeästi, kyseenalaistaen ja samalla sieltä välittää tietämys, huumori ja nöyryys. Ne on eväät joilla uskon itsekin päästävän aika pitkälle. Avoimin mielin ja kysellen ja kyseenalaistaen löytyy monasti uusia ja erilaisia vaihtoehtoja eikä vaan sitä että näin tehdään kun on aina ennenkin tehty. Pitää kysyä miksi on tehty?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, juuri näin!!
nimimerkki. ensimmäisen oman varsan kanssa on juuri opeteltu kaikkea tätä. Saatu neuvoja sitä sun tätä ja todettu, et pitää luottaa itseensä, omaan vaistoonsa ja
tehdä niin kuin miten itse lukee hevosen ja tilanteen =paras lopputulos. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hevosen kuuluu kulkea kuolantuella ei tyhjänä, ei yhtään ihme että nykyään näkee niin paljon luotiviivan takana kulkevia jos tämä on joku peruskäsite?!
Ja herranjumala tottakai nuorta ratsastetaan ensin niin että pohjeavut menevät läpi ja hevonen etsii omaa liikettään venyttäen ehkä hieman reippaalla tempolla. Jos nuori opetetaan sipsuttamaan paikallaan kaula nätisti kaarella tyhjänä niin miten opetat sen pois enää kun se on vanhempi....

Hyvin kirjoitettu teksti, mutta asiasta en kyllä ollut oikein samaa mieltä...

annieo kirjoitti...

Löytyiskös anonymos -mitään- välimuotoa löysällä ohjalla kaahottamisen ja tuntumalla sipsuttamisen välillä??? Nuoren hevosen koulutus on pitkälle sitä, että hevosta opetetaan kantamaan ylimääräistä painoa (ratsastaja) -tasapainossa-. Koulutuksen alussa annetaan hevoselle ja sen ratsastuksellisuudelle PERUSTA, johon sitten pikkuhiljaa, hevosen "kantokyvyn" kehittyessä -lisätään- "asioita".

Kata kirjoitti...

Kiitos kommenteista.
Anonymous, missä kirjoitin että nuori "opetetaan sipsuttamaan paikallaan kaula nätisti kaarella tyhjänä?" Sehän on aivan pöljää :D En ole puhunut koko kaulasta halaistua sanaa, se on vähiten kiinnostava kohta sisäänratsastuksessa. Olen paljon kiinnostuneempi siitä mitä sen hevosen JALAT tekevät kuin missä se pää on, etenkin siinä vaiheessa kun opetellaan vasta ratsastajan kantamista ja perusapuja. :)

Joillekin hevosille sopii alusta asti reipas tempo, mutta ei missään tapauksessa kaikille. Ohjan ei myöskään tokikaan tarvi olla löysä, mutta mikä idea sieltä on vetääkään, ja puhua "tuesta", joka on itseasiassa ihan höpönlöpöä. Mitä sillä varsalla tuetaan, ja ennenkaikkea miksi? OhjasTUNTUMA on aivan eri asia kuin ohjasta vetäminen, vaikka se monesti näyttää olevan ihan sama asia, jotkut ratsastajat jopa tasapainottavat itseään hevosta suusta vetämällä.

Tuntuma taas riippuu niin kovin moneta tekijästä, onkin hyödyllistä kysyä uudestaan ja uudestaan, MIKSI. Ei siksi että joku käskee tai kirjassa lukee, vaan ihan oikeasti, miksi.

Kata kirjoitti...

miolann, mitä ajatuksia Sinulla heräsi? Olisi kiva kuulla koirankouluttajan näkökulmaa.

annieo kirjoitti...

Ei hevonen tosiaankaan mitään tukea kaipaa. Ideaalituntuma on kun hevonen hakeutuu sitä kohti. Miten hevonen hakeutuisi, jos ei ole tuntumaa? Kyseessä kokonaisvaltainen asia, minä en unohda kumpaakaan, en tuntumaa enkä jalkoja.
Oleellista on opettaa hevoselle tasapainoista ratsastajan kantamista. Ja ihan alusta asti; ei selkää pudottaen, vaan selkää nostaen. Mielestäni ei ole reilua hevoselle, että se saa ensimmäiset vuotensa jolkotella selkä alhaalla ja sitten 6 vuotiaana tehdään radikaali muutos. Tarpeeksi on tullut uudelleenkoulutettua selkä-kipuisia ja -lihaksettomia hevosia, joilla esim. trapetsilihas lähes olematon.

Kata kirjoitti...

annieo,
mihinköhän toinen kommettisi hävisi? Ensin näin sen tässä mutta nyt en enää näe. Piti vaan kommentoida siihen, että komppaan! Balanssi on kaikki kaikessa. On paljon helpompi ratsastaa alusta asti jokin punainen lanka mielessään, eikä muuttaa yhtäkkiä kaikkea kun hevonen on 6-7 vuotias. Maasta voi tehdä paljonkin asioita ennen ensimmäistäkään selkäännousua, ja tietysti sen jälkeenkin. Hevoselle voi opettaa erilaisia tapoja käyttää kehoaan tosi monella tavalla. :)

Anonyymi kirjoitti...

Miksi nää kirjoittelut menevät aina toimintatavoista kinaamiseksi? Ensin kirjoitetaan että minä teen näin mutta jokainen voi tehdä miten parhaimmaksi näkee. Sitten kuitenkin alkaa se vääntö... Ei pidä provosoida eikä provosoitua. Keskustelkaa asiallisesti, niin näitä blogeja on mukavampi seurata.

Kata kirjoitti...

http://www.eurodressage.com/equestrian/2013/09/25/classical-training-impulsion

Hyvä artikkeli luettavaksi aihetta liipaten. ;)

kalmakuningatar kirjoitti...

Loistava teksti! Taas on itsellä parempi mieli, kun tuntuu et toi "jatkuva paine" hiertää välejä nuorten hevosten kanssa, saan taas hyvällä omallatunnolla tehdä kuten itsestä oikealta tuntuu kun asian osasit perustella!
p.s Tosi kiva blogi kokonaisuudessaankin, pidän tavastasi herättää ajatuksia :)

Kata kirjoitti...

Kiva jos tästä oli apua! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Olen samaa mieltä kanssasi ja vaikka minulla ei olekaan kovin monia kokemuksia nuorten hevosten koulutuksesta, niin ajatukset ovat samalla tasolla. Minulla on nyt 5-vuotias tamma, jonka joudun uudelleen kouluttamaan. Hevosella oli ongelmia suussa ja ilmeisesti myös selässä. Yhteistyö alkoi maastakäsittelyllä. Kyseessä trakehner eli rodun puolesta jo vähän säpäkkä ja jolla myös traumaattisia kokemuksia. Piti luoda ensin suhde hevoseen ennen kuin oli mitään asiaa selkään. Ensimmäisillä kerroilla vain kävelin ja joku talutti. Pikkuhiljaa, kun hevonen luotti minuun ja reagoi hiljentämiseen ääniavuilla uskaltauduin ravaamaan. Suun ongelmien vuoksi jouduin keskittymään vain ja ainoastaan pehmeään käteen ja eteenpäin menoon. Hevoselle ei voinut tehdä kuin hiuksen hienon pidätteen, niin pienen että hädin tuskin ikään kuin puristin kättä nyrkkiin. Jos pidäte oli vähän liian voimakas tuli pysähdyksestä äkkinäinen ja reaktiona pään vispaaminen ja kielen muljuttelu. Toinen ääripää oli, että meni kuolaimen alle ja paineli miljoonaa. Toki tähän selvisi syykin; sudenhampaat, jotka on nyt leikattu. Työskentelin alkuun vain maksimissaan puoli tuntia kerrallaan tehden käynnissä ja ravissa siirtymiä käyttäen ääniapuja ja vain lähinnä ympyrällä, koska suoralla uralla aidan vierellä kulkeminen pelotti sitä. Hevonen oppi pian, että ympyrällä on turvallista ja mukavaa. Pikkuhiljaa siirryin menemään pätkiä uralla ja aina jos tuli ongelmia niin siirryin ympyrälle, jossa se taas rauhoittui. Ensimmäiset laukat otimme kolmen kuukauden ravailun jälkeen. Toki olin kokeillut laukkaa nostaa aiemminkin, mutta hevonen oli hätääntynyt siitä, piti palata tuttuun ja turvalliseen raviin.
Jokainen hevonen on erilainen ja missään nimessä normaalikäytännöt varsan tai nuoren koulutuksessa eivät päde vaan todellakin on kuunneltava sitä hevosta. Yritin jossain vaiheessa vaatia enemmän ja jouduin aina palaamaan askeleen taaksepäin. Nyt olen oppinut, että tämän hevosen kohdalla ei voi vain hoppuilla. Jos tulee takapakkia, niin pitäydymme vanhassa tutussa asiassa, mikä on jo hevoselle sen verran tuttua, että se kykenee olemaan rento ja kokeilemme uutta asiaa vaikka ensi kerralla tai ensi viikolla. Nyt meillä on ollut usean viikon sairasloma ja käytännössä joudun aloittamaan kaiken alusta. Jouduin käyttämään hevosta klinikalla ja kuljetus laukaisi sille hirveän stressin, joka kesti parisen viikkoa. Hevosen traumat ovat syntyneet nimenomaan kuljetuksessa ja nyt se joutui taas tilanteeseen, jota se pelkäsi kuollakseen.
Jonkun mielestä ihan varmasti koulutustapani on väärä ja varsinkin kun olen vahvistanut positiivista käytöstä antamalla makupalan esim. kun olen saanut sen siirtymään käyntiin ja pysähtymään rauhallisesti. Minulla on aina ratsastaessa makupalat mukana. Mutta tällä menetelmällä olen saanut hevosen luottamaan minuun ja toivottavasti jonain päivänä siitä tulee ihan kelpo ratsu.

Niina kirjoitti...

Eksyin, tai siis paremminkin löysin blogiisi ja tähän jo vanhaan kirjoitukseesi. Oli jotenkin ihanaa kuulla, että omassaki mielessäni monta kertaa mietityttäneet käsitykset ovat joku muukin kyseenalaistanut. Osasit hyvin perustella ne ja nyt aion itsekin luottaa taas enemmän siihen maalaisjärjen käyttöön. Niin kun totesit, niin ei se nuorenkaan hevosen kouluttaminen tosiaan välttämättä ole mitään rakettitiedettä. Kun perusasiat ovat selvillä, niin sillä jo pääsee aika pitkälle.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno teksti! Kiva saada tukea omillekin ajatuksille ja sille, että "amatöörinä" ratsastan nyt 6 vuotiaaksi kääntynyttä ruunaani. Aina olen halunnut mennä hevosen tahtia ja vain tämän oman kanssa se on oikeasti onnistunut.

Tuntumasta halusin sanoa oman ajatukseni. Ohja on yksi tapa KOMMUNIKOIDA hevosen kanssa. "tuki" tai tuntuma, miten nyt haluaakaan sanoa, tulisi mun mielestä olla hevosen itse tarjoama, ei vetämällä tai löysäilemällä hankittu. Se, että hevonen tarjoaa tuen, vaatii juuri tuon luottamuksen. Luottamuksen erityisesti käteen, joka ei saa vetää eikä olla olematon, vaan hevoselle sopiva, kuten sanoit :)

Omalla hevosellani huomasin, että se on niin herkkä, ettei minun taidot riitä edes normaalilla kolmipalalla pitämään sitä rentona. Lötkö suorakumi toimi meille heti paremmin, kun pysyy vakaampana ja on pehmeä. Jollain pehmeäkätisemmällä tämä hevonen kulkisi varmasti sillä kolmipalallakin rennommin. ei auta ku opetella pitämään käsi paikallaan ja pehmeänä :P

Parasta on huomata ruunan yrittävän tosissaan, kertovan, kun ei ymmärrä ja tarjoavan sitten asioita yhä uudestaan ja uudestaan kun ymmärsi (tai luuli ymmärtäneensä) asian. Oli se sitten sulkuväistö tai kumarrus ;)

Anna Saari kirjoitti...

Kiitos tästä! Palasin toistamiseen lukemaan kirjoituksesi. Nyt muutaman viikon omaa nuorta ratsastettuani se kolahti vielä tymäkämmin. Ihan mahtavaa tuo, mitä kirjoitit tahdin ja tasapainon löytymisestä! Hevoseni on rodustaan huolimatta (PRE) oikea unto uneksija eli ei mikään reipas kävelijä edes maastossa; silti monen mielestä sen pitäisi ratsastajaa kantaessaan harppoa kauheaa kyytiä. Allekirjoitan täysin sen, että hevosen pitää ensin oppia löytämään tasapaino ratsastaja selässään ja että tasapaino ei todellakaan löydy hökeltämällä. Hökeltämisen sijaan mm. kaikki väistämistä vaativat harjoitukset ovat osoittautuneet ihan parhaiksi tavoiksi antaa hevosen löytää omat jalkansa. Kyllä se etupainoisuuskin pikkuhiljaa vähenee, kun nuoren kehonhallinta kasvaa.

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tälle sivustolle anna Kilpeläinen Tmi facebook sivuston kautta. Nyt olen näitä tekstejä lukenut ja voin sanoa että huoh, minun ei tartte huuhailla minnekkään nuoren hevosen kanssa. Voin ihan rauhassa mennä käyntiä ja ravia jotta ori oppii kantamaan itseään paremmin.
Minulla on 6-vuotias kylmäverinen, ei siis mikään kouluhevonen vaan työrotuinen mutta kun se näyttää tarhassa niin hienoa liikettä ja kantaa itsensä upeasti, ajattelin että entä jos tuon liikkeen saisi ulos myös selästä käsin??
Nyt siis opettelemme(molemmat) tasapainoa ja eteenpäin menoa. kirjoituksessasi puhuit luottamuksesta ja kunnioituksesta, molemminpuolisesta, ehkä se ei ole vielä aivan kohdallaan uusissa tilanteissa mutta opettelemme :)
Kiitos blogista.

Kata kirjoitti...

Kiitos palautteesta! Kiva että artikkeli on herättänyt ajatuksia.

Tasapaino syntyy siitä, kun saamme yhdistettyä aktiivisuuden ja rentouden. Se on ainaista "pelaamista" näiden kahden asian kanssa, mutta etenkin nuorten kanssa rentoudesta tinkiminen johtaa nopeasti kaikenlaisiin ongelmiin. Rentohan ei ole missään tapauksessa sama kuin vetelä!

Suomen kieli on muuten varmaan ainoa kieli jossa puhutaan "kuolainTUESTA". Muissa kielissä se on vain kontakti. Niinkuin sen pitäisi ollakin, kevyt kontakti, ei mikään rollaattori tai makuualusta ;-)

Kaiser kirjoitti...

Amen.

Haluaisin lisätä tähän vielä yhden fraasin = treeni, tuuppaus, koulutreeni jne.

Usein puhutaan siitä kuinka treenataan, ja korostetaan tämän treenaamiseen tehokkuutta ja tavoitteita. Treenataan koulua ja laitetaan hevoset treenaamaan tärkeinä pidettyjä asioita, kuten "eteenpäin menoa" ja "aktiivista takapäätä". Ollaan ylpeitä siitä miten hiki lensi treeneissä koko ratsukolla. Ja sitten tietysti lopuksi rennosti eteen alas. Vähän niin kuin salitreenin jälkeen..

Käsittääkseni näissä treeneissä alkuperäinen ajatus on treenata hevosta, mutta metsään mennään. Kouluratsastuksen tarkoitus on jumpata hevosta, antaa sille mahdollisuus liikkua mukavasti, halukkaasti ja itsenäisesti suorittaen erilaisia liikkeitä niissä rajoissa kuin sen fysiikka (ja ratsastajan) antaa mahdollisuuden. Liiallinen tehokkuus – saati treeni, – ajattelu ei tuo tähän yhtälöön mitään hyvää. Hevosen ei "täydy" tehdä yhtään mitään muuta kuin syödä heinää ja rapsuttaa kaveria silloin tällöin. Ihmisen mielessä taas täytyy tehdä kaikenlaista. Täytyy mennä koppiin, täytyy olla paikallaan, täytyy mennä eteenpäin, täytyy mennä taaksepääin, täytyy olla aktiivisempi, täytyy olla rauhallisempi.. Joskus näitä kaikkia samaan aikaan jopa. Hevonen voi suorittaa em. asioita “treenamatta” itseään millään tavalla, sillä hevonen on luotu peittämään heikkouksia ja siksi se suorittaa, vaikka todellisuudessa tuntisi kipua tai epämukavuutta.

Alun perin (korjatkaa jos olen väärässä!), kouluratsastuksen liikkeet luotiin nimenomaan hevosta varten. Niiden suorittaminen oli ratsastajalle haaste ja kunnia, ja kaikenlainen painostaminen oli täysin vastoin näiden liikkeiden funktiota. Avotaivutuksella, sulkutaivutuksella, piaffella, passagella, laukanvaihdolla jne. on oma tavoitteensa hevosen fysiikan kehittämisessä. Mahdollisimman pienillä avuilla. Jos niitä pusketaan läpi ilman, että ratsukolla on tarvittavat valmiudet, ei saada sitä mitä halutaan. Nykyisin sen sijaan aggresiivisella ratsastuksella toki saadaa jopa olympiavoittoja ;) Kilpaurheilu on tehnyt ratsastuksesta mekaanista liikkeiden suorittamista ilman tietoa hevosen todellisesta biomekaniikasta. Hevosen treenaaminen on todellisuudessa sen voimistelua, eikä yksikään hevonen voimistele alaturparemmi kireällä, häntä heiluen, niskat lukossa, ratsastajan pohkeet kiinni, kuolaimessa 10 newtonin veto päällä ja valmentajan käskiessä raipan kanssa vieressä.

Jos jotain täytyy tehdä, niin toki hevonen pitää viedä pois sen mukavuusalueelta asteittain jos haluaa mennä eteenpäin. Hevonen ei halua ratsastajan vuoksi koota itseään tai nostella takajalkojaan. Se tekee niin silloin kun sen vaistot käskevät. Siksi ratsastajan “täytyy” viedä hevonen pois mukavuusalueelta asteittain, ja antaa hevoselle mahdollisuus suoriutua reilusti sille annetuista tehtävistä. Kun on reilu hevosta kohtaan, se kiipeää vaikka puuhun. Mutta ei sen täydy kiivetä puuhun, koska koululuokan ohjelmassa niin sanotaan. Toinen asia tässä kohtaa on ristiriitaisten apujen välttäminen = reiluus hevosta kohtaan, mutta se onkin jo täysin toinen tarina ;)

Kiitos sydämellisesti tästä blogista, tässähän innostuu itsekin aikamoisiin romaaneihin, pahoittelut blogin pitäjälle! :D Hyvää vappua!

Kata kirjoitti...

@kaiser, kiitos hyvästä kirjoituksestasi! :) Samaa mieltä.
Kiitos palautteesta!

Heta kirjoitti...

Ensinnäkin, sinun blogia on todella antoisaa lukea! Asia- ja huumoripitoista tekstiä.

Sitten lisäys: Luonnollisestihan nuoren hevosen koulutuksessa on tärkeää myös, että "nuorelta hevoselta täytyy ottaa luulot pois ja näyttää sille kuka on pomo!", jotta se ymmärtää kuinka tulee käyttäytyä. Liittyy ehkä osittain noihin muihin kategorioihin.. Koska kyllähän hevosella on sisäsyntyinen tieto siitä miten sen tulisi käyttäytyä eikä sillä saa olla mielipiteitä :D Mitä muuta varten se varsa on tänne syntynyt kuin jallittamaan ihmisparkoja? :D

Monia tuntuu myös ärsyttävän, että heidän pitäisi malttaa antaa omaa aikaansa/empatiaansa/anteeksiantavaisuutta/name it hevoselle, kun he nyt ovat tulleet harrastamaan. Hevonen on kuin joku taikalamppu, jota hieraisemalla (esimerkiksi kannuksella tai ilman) pitäisi saada kaikki toiveet (kiistämättä enemmän kuin ne kuuluisat kolme) ja korkeimmatkin liikkeet toteutumaan, koska hevosellahan luonnollisesti on samalla narut käsissään myös ratsastajan sosiaalisen statuksen ylläpitämiseksi. Ei ole aina ihan selvää, että hevonen on melko riippuvainen ihmisestä eikä vain itsestäänselvästi miellyttämässä ihmistä.

Onneksi voi itse heittää kalenterit sun muut roviolle ja kerätä kummallisia katseita ostaessa lähikaupan porkkanahyllyn tyhjäksi. :D