keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Rinsessan päiväkirja kevätkuulumiset 2010

Hörrr hörrr taas täältä Rinsessan kammarista.

Olen ollut harmillisen laiska käymään kavioiksi ja kertomaan kuulumisia. Mami on vallan villiintynyt, ja juossut perässäni kahden pitkän narun kanssa, mutta se on itseasiassa ollut aika kivaakin. Viime kesänä käytiin paljon metsäpoluillakin, ja ollaan tutustuttu Metsän Eläimiin. Suosikkini on Kyttääjäeläin, koska aina kun sen näkee, saa kääntyä takaisin kotiin. Niistä pienistä Eläimistä en edelleenkään pidä, vaan jopa pyydän sitä suhisevaa juttua ennen ulkoilua. Suihketta kainaloooon... Alan heti kiekumaan falsetissa kun ne purevat samettista hipiääni.

Tiätty me ollaan tehty sitä juttua, jossa Mami istuu selässä ja sitten tehdään kaikenlaisia kuvioita. Alan olemaan jo aika taitava, mutta laukkaaminen on minusta arvolleni sopimatonta hommaa, paitsi takaperin voi laukata helpostikin. Mami on lievästi järkyttynyt jatkuvasta kasvustani, viimeisten mittailujen mukaan olin 166 senttimeetteriä korkea säkänikamien kohdalta. Ojdå. Mami on joutunut ostamaan mekkoa mekon perään, koska vanhoista on tullut minimekkoja.

Pääsin esiintymään kalenteriinkin, oonks mä nyt iltatyttö? Esittelin pitkiä sääriäni FIALin (fröökkynät on hyvät ja katsoo www.fial.fi) kalenterissa, missä oli meitä muitakin Jalorotuisia. Oh. Ai lav mii.

Olen päässyt taas matkailun ihmeelliseen maailmaankin! Olinkin jo kavioinut Aurinkomatkojen esitteitä ja astelin toiveikkaana Taksiin, pikkuvelikin (yääk) tuli mukaan. Mentiin perheen kaa Taksilla tosi kauas, ei nyt koti-kotiin-kauas, mutta aika pitkä aika me siellä hengattiin. Nähtiin Taksin ikkunasta Ikeakin ja kaikki, toudella jännittävää. Luulin että no nyt pääsin Lomalle, tarjoilija, porkkanoita ja pillimehua! Mutta mitä vielä. Perillä odotti TuimaTäti, jota piti totella ja laittaa päätä alas ja yhtään ei saanut hillua eikä tehdä mitään muutakaan kivaa. Kostoksi piehtaroin joka päivä molemmat kyljet monta kertaa, hah! Tämäkään ei aivan tepsinyt, koska kaiken muun omituisuuden lisäksi TuimaTäti on mm haravoinut minua. Byäh. Mihin tämä vielä johtaa? Stay tuned... ;-)

(kuvat K ja TuimaTäti)