Hollannin Hässäkät

Siirretäänpä heppajuttuja Kepposista tänne...
Jouluviikon alussa kävin Hollannissa katsastamassa myyntihummia espanjalaisen heppakauppiastuttuni mukana, tulipa nähtyä hienoja hevosia ja mielenkiintoisia sattumuksia... ;-)

Raahauduin maanantaina aamukoneella Brysseliin, vain kuullakseni että ystäväni espanjalainen heppakauppias Hra R tuleekin vasta iltapäiväkoneella, great. Tulipa tieteellisesti testattua, että nelisataasivuisen britticosmon parissa saa menemään 4 tuntia, mutta olo oli kamala :p

Hra R:n vihdoin saavuttua lähdimme paikallisen heppadiilerimme matkassa kohti Hollannin rajaa. Majailimme aivan kolmen maan rajalla Hollannin puolella, Maastrichtistä 35 kilsaa pohjoiseen.



Maanantai-iltana emme ehtineet mitään heppoja enää katsastella, sen sijaan kävimme Maaseikissa, joka on historiallinen pittoreski pikkukaupunki Belgiassa aivan rajan tuntumassa. Siellä kerroimme kuulumisia ja söimme runsaan illallisen asiaankuuluvine belgioluineen, nami nami!

Tiistaina alkoi sitten varsinainen action. Aamu valkeni kirkkaana ja hitsin kylmänä - tarvitaanko täälläkin muka villahousuja häh?! Onneksi Diilerimme odotti jo lämpimässä autossa, ja lähdimme köröttelemään kohti itäistä Hollantia. Diilerimme oli katsonut valmiiksi sopivia heppoja meille kokeiltavaksi, ja ensimmäinen niistä majaili noin tunnin ajomatkan päässä pienessä kylässä, jossa näytti olevan talli jokaisella pihalla.

Hollantilaiset pikkutallit ovat ihan uskomattomia! Koska 16 miljoonaa holskia on ahtaunut pienelle läntille (477 as/km2), myös maaseudulla on huomattavasti ahtaammat olot kuin täällä harvaanasutussa pohjolassa. Rakennukset ja oikeastaan koko pihapiiri on tehty kivestä. Huvittavin systeemi löytyi juuri tuosta ensimmäisestä käymästämme paikasta - pikkiriikkiselle alueelle oli mahdutettu 10 hevosen talli, talliin kiinni älyttömän pieni maneesi, kävelykone, pieni kenttä ja asuintalo. Koko setti muutaman aarin alueella, ja kaikki kivetty samanvärisellä harmaalla tavaralla. Niin vaan sielläkin asui monen kymmenen tuhannen euron arvoisia kilpureita, joista sitten kokeilimme yhtä siinä pienessä maneesissa. Isoihin ulkokenttiin tottuneelle epsanjalaispilotille se tuotti hieman vaikeuksia, heppu meinasi ratsastaa päin seinää useamman kerran ;D

Seuraava kohteemme oli pohjoisempana, jossain Arnheimin lähistöllä Saksan rajan tuntumassa. Tämä talli oli ihan eri luokkaa, todella iso ja valoisa, ympärillä avautuivat hevos- ja lammaslaitumet. Meille tuotiin avaraan maneesiin hevosia toisensa jälkeen, ensimmäiseen ihastuin itsekin! Kyseessä oli 4 vuotias hurmaava mustanruunikko ruuna ( isä Olympic Ferro ), joka osasi jonkin verran hypätäkin mutta jestas mitkä liikkeet sillä oli! Kaiken lisäksi tämä musta ruuna oli ihan saman näköinen kuin Espanjaan jättämäni rakas "Negrito", taisivat olla sukulaisiakin jotain kautta. No tämä keijukainen oli joka tapauksessa vähän tunari esteillä mutta ah sipsuttelin sillä kierroskaupalla virne naamallani, Diilerimme jo nauroikin että ahaa, ehkä tää ei lähde Espanjaan, mutta Suomeen ...? No, laihalla lompakollani ei shoppailla kalliita kilpureita hetken mielijohteesta, mutta se oli juuri sen tyyppinen hevonen, jonka olisin kyllä kernaasti ostanut. Todella ryhdikäs, energinen, herkkä ja kaunis nuori ruuna. Nam!



Seuraava potilas oli 5 v rautias läsipää sukkajalka, 170 senttinen iso ruunanrohjo jolla oli ponin pää :D Tämä oli selkeästi jo sitä mitä haettiin, ruuna hyppäsi mitä tahansa eteen pistettiin ja hirmuisen korkealta vielä. Todella varovainen ja ketterä hevonen. Seuraavaksi maneesiin tuotiin aivan käsittämättömän ruma elukka, Herra R ja Diileri puistelivat päätään. Hevonen oli 6 vuotias tummanruunikko jättimäinen pitkä ruuna, jolla oli metrin mittainen hauenpää, ja joka laukkasi nelitahtista kökkölaukkaa ja yritti toistuvasti päästä eroon pilotistaan. "Yksikään muulinpäinen hevonen ei hyppää", Herra R kommentoi nuivasti, ja nyrpisteli nenäänsä. Armollisesti hän kuitenkin kiipesi ruunan kyytiin muutaman esittelijän lämmittelykierroksen jälkeen. Edelleen nenä nyrpyssä hän yritti pysyä kyydissä kun ruuna esitteli repertuaarin liikkeitä ilmassa, tuijotti pilottia yläkautta silmiin ja oli kaikin tavoin kamala ratsastaa.

"Koita nyt kuitenkin pari estettä", Diileri tokaisi. Ruuna muuttui kuin taikaiskusta, esteelle käännettäessä se lähti kuin telkkä pöntöstä ja suorastaan räjähti esteen yli. Teimme aina vaan korkeampia ja leveämpiä oksereita ja ruuna lensi yli niin valtavalla voimalla, että Herra R olisi tarvinnut jo laskuvarjoa! Tolkuton scuuppi, huh. "Tällä on suussa jotain vikaa", Herra R totesi ruunan katsellessa häntä toistuvasti yläkautta silmiin. "Mutta hitto, mitään en enää sano muulin päästä!" :D

Hyppytyyppauksen jälkeen minut pistettiin itse sen selkään kokeilemaan minkälainen se oli sileällä, olipa siinä kummallinen hetkupeppu ruuna. Omistajan mukaan hevonen oli ollut ennen naisratsastajalla ja vähän arasteli miehiä, ja se olikin allani huomattavasti rauhallisempi kuin miespuolisilla testipiloteilla. Loppujen lopuksi se lönkötteli rauhallista ja tahdikasta ravia rennossa muodossa. "Mikä vika tällä suussa oli?", kuittasin kiusoitellen, "olisko se vika kumminkin ollut sun rautanäpeissä?" Herra R pyöritteli maneesin pohjaa kengän kärjellä, nyökytellen myöntelevästi. "Niin kai... Kouluratsastajat. Huoh."

Sen jälkeen lähdimme ajamaan takaisin etelään, ja 400 kilometriä täräyteltyämme olimme takaisin lähtöpisteessä. Kävimme Diilerimme omalla tallilla katsomassa muutamaa hevosta, joista ensimmäinen oli villisti pukittava 5 vuotias tamma, jonka selässä Herra R kävi poukkimassa mutta ei tykästynyt. Seuraavana testattavaksi tuotiin hauska paksu darcolainen 4 v ruuna, joka kyllä hyppäsi rehellisesti mutta ei esittänyt mitään sensaatiomaisen upeaa.
Sitten Diilerimme toi maneesiin oman kasvattinsa, 2 vuotiaan mustan orivarsan, joka sai esitellä taitojaan irtohypytyksessä. Varsa oli jo oppinut menemään käskystä esteen yli, ja sillä oli selvästi hauskaa irroitellessaan maneesissa pienten esteiden yli. Sitten Diileri toi 4 vuotiaan uuden aarteensa maneesiin hyppäämään irtona, käsittämättömän kaunis ruuna Quidam de Revel'stä ja huippuemästä. Tuijotimme Herra R:n kanssa suu auki kun ruuna tanssi ympäri maneesia ja hyppäsi oma-alotteisesti valtavalla loikalla pienen esteen yli, käsittämätön tekniikka ja tasapaino. Diileri myhäili tyytyväisenä, "aika hyvä ostos, eikö?". Joo. Saako noita myös mustana? ;D



Pitkän päivän päätteeksi lähdimme taas Maaseikiin pitkälle ja hartaalle illalliselle. Mukaan liittyi Diilerin kreikkalainen hevosenhoitaja ja ratsuttaja, eli meillä oli varsin kansainvälinen seurue.

Keskiviikkona lähdimme ajamaan taas aamutuimaan. Illalla nautitut gintonicit lurputtivat edelleen silmiä, mutta suuntasimme reippaasti autobanhia pitkin kohti Kölniä, Saksaa. Maisemat muuttuivat oleellisesti heti rajan jälkeen, ja tiiviisti rakennettu nukketalomainen näkymä muuttui laajoiksi pelloiksi. "Katsokaa nyt, meillä on heinä jatkuvasti kortilla ja nämä jättää niitä mätänemään pellolle", Diileri mutisi osoittaessaan pelloilla kököttäviä paalikasoja.

Lopulta löysimme Diilerin auton navigointilaitteiston avulla pieneen tuppukylään, jossa ratsut odottelivat. Diileri parkkeerasi auton aivan keskelle kylää ja hiukan äimistyneenä katselimme ovia. Siis onko tuolla jonkun oven takana talli?! Keskellä korttelia? ... Seurasimme Diileriä ovelle ja meinasimme pudottaa silmät päästämme - ovesta tosiaankin avautui sisäpiha, josta pääsi niin asuntoon kuin talliinkin. Keskellä asfalttia majaili 20 hevosta, tarhat löytyivät kauempaa 'takapihalta'. Pelkkää saksaa kiivaasti puhuvat myyjät satuloivat muutaman myyntihevosen ja lähtivät läheiselle maneesille ratsain, ajoimme autolla perässä päivitellen paikallista menoa. Kyseisiä hevosia emme sitten edes testanneet, toinen liikkui epäpuhtaasti ja toinen ei vakuuttanut hyppykyvyllään millään lailla. "Jaaha, no jos lähdettäis takaisin Hollantiin"...

Kävimme vielä pikaisesti Diilerin tallilla kokeilemassa sinne varta vasten tuotua 4 v ramirolaista oria, jonka selkään minut tuupattiin testipilotiksi. Orilla oli ratsastettu vasta muutama kuukausi, ja se olikin vielä hieman pöllämystynyt uudessa paikassa. Hevonen oli tyypillinen 'orilaiska' rento mötkäle, koulusukuinen laajasti liikkuva ja raamikas tapaus, ja se osasi kyllä hypätäkin. Herra R nousi itse selkään hyppäämään, ja vähästä kokemuksesta huolimatta ori selviytyi hienosti pienistä tehtävistä. Mielenkiintoinen tapaus!



Sitten olikin jo aika lähteä kohti Brysselin lentoasemaa. Kotiinpääsy ei ollutkaan ihan selviö - kuulin matkalla että Suomessa oli hirmuinen myrsky... niin siinä sitten kävikin, että jouduin olemaan puolen yötä Arlandassa Tuhkolmassa, jossa piti vaihtaa konetta. Koko kenttä oli täynnä kiukkuisia suomalaisia, mutta siinä vaiheessa olin jo niin väsynyt että tyydyin löhöämään penkillä ja syömään belgialaista herkkusuklaata ja vain odottamaan tyynesti. Mitäs siinä muutakaan tehdä, ei viitsinyt uimallakaan lähteä lahtea ylittämään...

Että sellainen reissu. Nyt on jo rötvätty joulunpyhät ja rentouduttu, mihkäs seuraavaksi? ;-)